Tutkijantaitoja ja aktivismia – Irma Hirsjärvi

Mikä vetää tutkijan aktivistiksi kaduille ja mukaan puoluepolitiikkaan? Esimerkiksi äärioikeistolaisen ja rasistisen toiminnan nousu.

Minun Suomeni on tasavertaisten mahdollisuuksien maa. 2010-luvun vaihteen raju äärioikeistolaistuminen järkytti. Tunsin, että on herättävä toimimaan myös itse. Ajattelin, että saan Vasemmistoliitosta ja vasemmistonaisista selkänojan rasisminvastaiseen aktivismiin.

Liityin vasemmistoliiton jäseneksi 2011, ja vasemmistoliittolainen arvomaailma on todella ollut tärkeä tuki näinä murroksen vuosina.

Luonnolliseksi tuli olla myös muussa puoluetoiminnassa sekä kunta- että valtakunnallisella tasolla. Olen ollut Keski-Suomen Vasemmistonaisten puheenjohtaja, nyt sen varapuheenjohtaja. Olen ollut vasemmistonaisten valtakunnallisessa hallituksessa, sekä mm. puoluevaltuuston jäsen. Kuntapolitiikassa olen Jyväskylän kaupunginvaltuutettu. Kaupunginhallituksen jäsen olen tämän vuoden kesäkuuhun saakka. Olen myös aluevaltuutettu ja tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja.

Päädyin valtakunnallisen Työttömien Keskusjärjestön puheenjohtajaksi, kun pöyristyin Sipilän hallituksen aktiivimallista. Olen kolmatta kautta tämän vahvan, puoluepoliittisesti sitoutumattoman järjestökentän edunvalvonnan hallituksen vetäjänä. Epäpuoluepoliittinen toiminta on tuttu monesta muustakin järjestökentän toimesta kulttuurin ja tutkimuksen puolella.

Tavallinen arki ja köyhyyskin on tuttua. Suoritin yksinhuoltajana, erilaisten pätkätöiden varassa kirjastotutkinnon. Opiskelin sitten kirjallisuuden maisteriksi ja nykykulttuurin tutkimuksen tohtoriksi Jyväskylän yliopistossa. Olen jo isoäiti, ja asun siippani kanssa Köhniöllä.  Tärkein harrastukseni on tieteisfiktio sen kaikissa muodoissa, sekä korona-ajan tuomana uutena harrastuksena akvarellien teko.

Tämän valtuustokauden tärkeimmät tavoitteet: talouden rajun epätasapainon hoitaminen ilman että kosketaan kasvatuksen, koulutuksen ja kulttuurin varoihin, ruoka-aputoiminnan kuntoon saattaminen, Jyväskylän kulttuuritila-hankkeen aloittaminen ja jyväskyläläisen yhteisöllisyyden vaaliminen kuunteluttamalla kaupunkisuunnittelussa ihmisiä ja asuinyhteisöjä paremmin.