Työtakuu tarkoittaa oikeutta palkkatyöhön

Työtöntä painavat toimeentulon epävarmuus, sekä muun muassa aktiivimallin ja KELA:n toiminnan kaltaiset stressitekijät. Työttömien Keskusjärjestön työllisyysohjelmassa työtön on aktiivinen, toimiva ja tahtova kansalainen.

Suomi käyttää esimerkiksi Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan verrattuna todella vähän palkkatukea. Lex Leppäsen nimellä tunnettu, Suomessa käytössä ollut työtakuu purettiin 1990-luvulla, työttömyyden noustessa valtiontaloudellisin perustein. Sen kauden jäljet ovat olleet murheelliset ja näkyvät yhä dramaattisesti laman aikana eläneiden lasten elämänkohtaloissa. Siksi Työttömien Keskusjärjestön työllisyysohjelmassa vaaditaan nuorille jo 3 kk työttömyyden jälkeen oikeutta palkkatyöhön.

Oikeus työhön turvataan työtakuulla. Sen idea on taata työpaikka kaikille työkykyisille ja työhaluisille täysi-ikäisille ihmisille – yhteiskunnallisesti merkityksellinen työpaikka. Työttömien Keskusjärjestön työllisyysohjelma vaatii, että julkisen sektorin on järjestettävä mahdollisuus kokoaikaiseen työhön 12 kuukauden työttömyyden jälkeen 24 kk tarkastelujakson aikana, jos työtön työnhakija ei ole työllistynyt avoimille työmarkkinoille. Työ on olennainen osa ihmisen identiteettiä, hyvinvointia ja osallisuutta yhteiskunnassa.

Keskeinen Työttömien Keskusjärjestön vaatimus edellyttää oikeusturvan toteuttamista yksityisissä ja julkisissa kasvupalveluissa. Jos kasvupalvelupilotit avataan hallituksen nyt suunnittelemalla tavalla – vailla voimassaolevaa lainsäädäntöä niitä ohjaamassa, räjäytetään hajalle olemassa olevien työllisyyspalveluja tarjoavien kolmannen sektorin järjestöjen toimintaa. Se tarkoittaa käytännössä niiden lakkaamista, ja erityisesti pitkäaikaistyöttömien jäämistä markkinoiden armoille, vanhustenhoidon tavoin.

Keskusjärjestö vaatii, että työvoimapoliittisten karenssien perusteet on arvioitava uudelleen perustuslain mukaiselle tasolle ja aktiivimalli on lakkautettava välittömästi. Viimesijaisista sosiaalituista 20 % ja 40 % leikkaukset lopettava välittömästi perustuslain vastaisena. Lait jotka ovat ristiriidassa perustuslain 19 § kanssa on kumottava. Yhtäläiseen kansalaisuuteen liittyvät myös ruokakunta-käsitteestä luopuminen, ja se, että luottamustehtävät ja vapaaehtoistoiminta eivät saa leikata työttömien tukia.

Työttömien Keskusjärjestön puheenjohtajana näen, että on korkea aika saattaa työttömiä koskeva lainsäädäntö takaisin lailliselle linjalle.

Kognitiivisen dissonanssin suloinen klangi

btyPsykologi Leon Festingerin tutkimus UFO-uskovaisten maailmanlopun odotuksesta vuonna 1956 antoi nimen ihmiskunnan kyvylle pitää yllä samanaikaisesti kahta tai useampaa kognitiota.  Festingerin tarkastelemassa tapauksessa kyse oli suljetusta yhteisöstä, joka uskoi hurmosliikkeensä johtajan profetiaa vailla kritiikkiä. Tässä tapauksessa lahko pysyi ylittämään ihmiskunnan deadlinen totaalisen pettämisen uudella selityksellä: tuhon todistamisen sijaan juuri he saisivat periä maan, ja sen kautta kognitiivisen dissonanssin ristiriitaiset impulssit saivat rauhanomaisen ratkaisun.

Kognitiivisen dissonanssin teoria liittyy konkreettiseen maailman kokemuksen ja tiedon välisen ristiriitaan. Kognitiivinen dissonanssi ansaitsisi huomattavasti suurempaa huomiota päivänpolitiikan kotimaisessa tutkimuksessa, ja kansallisen mielenterveyden epidemiologisessa tarkastelussa. Esimerkiksi vuonna 2015 maamme jakautui dramaattisesti kahtia suomalaisen turvapaikkapolitiikan murtumisen myötä, ja tuotti runsain mitoin kognitiivista dissonanssia. Polttopullojen heittelyä pakolaisten koteihin ei sentään enää tarvitse sovitella suomalaiseen toimintakulttuuriin, se ilmiö tuntuu olevan ohi. Kognitiivista dissonanssia tuottaa kyllä yhä yritys sovittaa yhteen ”Suomi oikeusvaltiona” ja se fakta, että UNHCR, YK, Kidutuksenvastainen komitea ja ranskalaiset tuomioistuimet ovat eri linjoilla maamme hallinnon kanssa siitä, miten ihmisoikeudet maassamme ovat tai eivät ole valtion suojeluksessa. Risteävät kognitiot eivät tässä tapauksessa ole saaneet vielä ilmiöön usein liitettyä ”hedelmällistä ratkaisua” tai ”uutta oivallusta”. Sen sijaan keskusteluissa ja tutkimuksissa on syventynyt maamme rakenteellisen eriarvoisuuden ja sen lisääntymisen analyysi. Turvapaikanhakijoiden kohtelun tuottaman kognitiivisen dissonanssin aiheuttama epidemiologinen mielenterveydellinen vaikutus on osittain kanavoitunut aktivismiksi, mutta osaksi myös sammunut, jättäen jälkeensä särkyneitä ihmisiä.

Kognitiivinen dissonanssi jättää jälkeensä syvät jäljet. Sote-valmistelua kunta- ja maakuntapoliitikkona seuranneena ei voi olla kuin häkeltynyt sen harhaisuuden intensiteetistä. Se, mikä alkoi pilkkeenä kaikkien maakuntien politiikkojen yhteisessä silmäkulmassa, on nyt oksentelua ja itkua eduskuntatalossa. Sitä ovat edeltäneet kokemukset esimerkiksi maakunnallisista palautetilaisuuksista, joissa kuntien voimakkaan kriittinen palaute sote-suunnitelmista siirtyi eteenpäin päätöksenteossa ”vahvana yksituumaisuutena”.  Kehityskaareen liittyy niin asiantuntijoiden ja lainoppineiden täydellistä poissulkemista, perustuslakivaliokunnan ylikävelyä, kuin ministeriöiden ahkeraa mediatoimistojen käyttöäkin. Virkamiehistön paine sote-tilaisuuksissa on ollut usein jopa kiusallista katsottavaa.

Eräs kognitiivisen dissonanssin suomalaisia nykykiteytymiä on aktiivimalli, jonka ansiosta sadat tuhannet suomalaiset ovat tänä vuonna lähes herkeämättä pohtineet esimerkiksi digitaalisen asioinnin onnistumista, opintojen tulkintaa osa- tai täyspäiväiseksi, pakollista cv-kurssia tai niihin kaikkiin liittyvää karenssiuhkaa, sen sijaan että paneutuisivat itsensä kehittämiseen tai työnhakuun. Henkilökohtaisiin tähtihetkiin kuuluu näkemäni Työ- ja elinkeinoministeriön nuoren leijonan pitämä viiden minuutin suorastaan hurmoshenkinen esitys aktiivimallin onnistuneisuudesta. Kuulijoina oli sosiaali- ja terveysalan järjestöjen ihmisiä, jotka olivat yli puoli vuotta joutuneet selvittelemään aktiivimallin vuoksi pulaan joutuneiden ihmisten kohtaloita. Esityksen jälkeinen hiljaisuus oli käsin kosketeltava.

Kiinnostava kysymys onkin, onko tähän kansallisen, ainutlaatuisen kognitiivisen dissonanssin aikakausi tulossa päätepisteeseensä? Olisiko ajatuksellisesti ristikkäisiin virtauksiin tulossa kognitiivisia ratkaisuja? Joitain merkkejä on. Puoluekentässä on suuria liikkeitä. Älyköt ovat muuttaneet joukoin maasta. Ne, jotka ovat jääneet, ovat alkaneet ottaa kantaa. Yleislakko leijuu ilmassa. Työttömätkin ovat lakanneet olemasta nöyriä. Politiikasta puhutaan, ja voi siskot kuinka paljon siitä puhutaankaan. Mutta onko tapahtumassa jotain konkreettista?

Odottakaamme syyssateita, jospa ne huuhtoisivat jotain esiin. Vaikkapa maamme kadonnutta juridista ja eettistä perustaa.

(julkaistu aikaisemmin Peruste 9/2018)

Le Guin ja Arendt, tietoisuus ja vastarinta

jamsantapulinovi.jpg
Jämsän tapulin luodinreiät – ulkona ja sisällä – ovat keväältä 1918. Jos ampujilta kysyisi nyt, mitä he ajattelivat, mitä he vastaisivat?

Vuoden 2018 suuriin menetyksiin kuuluu amerikkalaisen kirjailija Ursula K. Le Guinin kuolema. Päivänä jolloin se tuli julki, yksi lause humahti yli maapallon: ”We live in capitalism. Its power seems inescapable. So did the divine right of kings.” Käännettynä se kuuluu jokseenkin tältä: ”Elämme kapitalismissa. Se tuntuu väistämättömältä. Niin tuntui myös kuninkaiden jumalalta saatu valtaoikeus.”

Kyseinen lause on peräisin Le Guinin puheesta vuodelta 2014, jolloin hän sai National Book Foundationin palkinnon kirjallisesta työstään. Hän muistutti puheessaan, että vallitsevia käsityksiä ja normeja voidaan haastaa tekstein, ja puhui kirjoittamisen ja sanomisen vapaudesta. Vaikka kaikki taide muuttaa tapaamme hahmottaa maailmaa, sanat ovat edelleenkin paras keino tuoda esiin vaihtoehtoja: “Any human power can be resisted and changed by human beings. Resistance and change often begin in art. Very often in our art, the art of words.”

Le Guin kritisoi teksteissään vallitsevaa sukupuolijakoa, yleisiä normeja, ja poliittisten järjestelmien kankeutta. Hänen teoksensa Pimeyden vasen käsi (The Left Hand of Darkness, 1969) räjäytti ajatukset dikotomisesta sukupuolijärjestelmästä. Fiktion keinoin esitetty ajatus siitä, että jokainen voisi olla lapselleen biologisesti sekä siittävä isä että synnyttävä äiti, ja ajatus synnyttävästä valtionjohtajasta herättivät tuolloin kohua. Nyt, viisikymmentä vuotta myöhemmin isiä on jo synnyttäjinä, mutta yhä edelleenkin Suomeen saakka ulottuu uutislööppi, jos jossain päin maailmaa päättävässä asemassa oleva poliitikko osoittautuu olevan raskaana.

Le Guinin kuolinpäivänä oli meneillään Suomen presidentinvaalien loppukiri. Sitä seuratessa mieleeni tuli taas kerran hänen teoksensa Osattomien planeetta (The Dispossesed), jossa anarkistinen yhteiskunta on alkanut jähmettyä ja kriisiytyä. Ajatuksissani se resonoi presidentinvaalien ympärillä käytyä keskustelua monella tapaa. Vaalipaneeleissa puhuttiin Venäjästä, Natosta, EU:sta, aseista, sodasta, uhkista, hieman syrjäytymisestäkin.  Yhdessäkään paneelissa ei kuitenkaan kysytty, miten on mahdollista, että natsit marssivat Suomen 100-vuotisjuhlapäivänä pääkaupungin kaduilla. Kukaan ei kysynyt, miksi sekä YK että Amnesty ovat antaneet Suomelle vakavia huomautuksia turvapaikanhakijoiden kohtelusta. Kukaan ei kysynyt, miksi meiltä pakkopalautetaan ihmisiä kuolemanvaaraan. Kukaan ei kysynyt, mihin kadonneet lapset ja alaikäiset ovat joutuneet.

On kuin ei olisi ollut sanoja, jotka näitä nykysuomalaisia ilmiöitä kuvaavat. Miten se on tapahtunut?

Saksalainen poliittinen teoreetikko (kuten hän itseään kutsui) ja sosiologi Hannah Arendt analysoi fasismia osana yhteiskunnan rakenteita. Hän seurasi saksalaisen joukkotuholeirien organisaattorin, Adolf Eichmanin oikeudenkäyntiä, ja toi esiin raportissaan pahuuden yllättävän arkipäiväisyyden. Holokaustin takana ei ollutkaan demonisia murhajoukkoja, vaan kuivia virkailijoita, tarkkoja lakimiehiä ja tunnollisia järjestelijöitä, jotka selittivät itselleen pelkästään seuraavansa käskyjä.

Juuri nyt sama toistuu Suomessa.  Siitä oli hyvä esimerkki 9.10.2017 Jyväskylässä, Suomen Punaisen ristin vastaanottokeskuksessa tapahtunut, suoraan sisäministeriöstä ohjattu poliisioperaatio. Siinä turvapaikanhakijoiden rauhanomainen mielenosoitus päättyi kymmenien hälytysajoneuvojen tuloon, tuntien operaatioon, mellakkajoukkojen paikalle tuontiin, ja turvapaikanhakijoiden väkivaltaiseen kohteluun. Karkotettava perhe, isä, äiti ja kahdeksankuinen lapsi, kuljetettiin poliisisaattueessa Lappeenrantaan karkotusta varten, mutta kun osoittautui, että palautusperustelu oli epäselvä, perhe tuotiin takaisin Jyväskylään. Nyt perhe on paennut maan alle. Se on vain yksi sadoista turvaa hakeviin ihmisiin osuneista tragedioista maassamme, mutta kaikkein näkyvimmin toteutettu. Sanomalehti  Keskisuomalaisessa silloinen sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kuvaili operaatiota sanoin: ”Selkeä viesti tässä on, että tehtävä suoritetaan loppuun.”

Kaikki operaatioon osallistuneet seurasivat varmasti ohjeita. Niin ne, jotka kokivat syvää häpeää osallistumisestaan, kuin ne, jotka pamputtivat ja suihkuttivat pippurisumutetta suoraan passiivisina maassa istuvien miesten, naisten ja nuorten kasvoille.  He käyttivät vapauttaan toteuttaa ohjeita. He olisivat myös voineet toteuttaa vapauttaan toisin. Kukaan heistä ei tietääkseni kieltäytynyt tehtävästä. Kukaan SPR:n paikalla olleista ei tietääkseni vastustanut operaatiota. Operaatiota ei tietääkseni vastustanut myöskään maahanmuuttoviraston johto. Oli kuin kaikki paikalla olleet, myös media, myös me sivustaseuraajat, minäkin, olisimme kokeneet, että se mitä tapahtui silmiemme edessä, olisi tapahtuva väistämättä.

Operaation jälkeen toteutettiin tutkinta, jonka mukaan poliisi toimi asianmukaisesti ja seurasi ohjeita. Tapahtuma jäi muistiin osana vuoden 2017 arkea, yhtenä siihen osallistuneiden SPR:n, poliisin, ambulanssihenkilökunnan, Migrin johdon, sisäministeriön ja vartiointiliikkeen työpäivänä. He kaikki seurasivat käskyjä, tekivät vain työnsä.

Väistämätön tapahtui. Vai tapahtuiko? Pohdin: entä jos heitä pyydettäisiin kirjoittamaan se päivä, ja halutessaan muuttamaan tarina toisenlaiseksi. Mitä he kirjoittaisivat?

Le Guinin puheen lauseet: Copyright © 2014 Ursula K. Le Guin

(Julkaistu aikaisemmin Peruste-lehdessä 1/2018)

Loivatko kokoomus, keskusta ja siniset Suomeen mustan joutsenen?

allekirjoitus.jpg

Musta joutsen on erittäin epätodennäköinen ilmiö. Sillä on kolme ominaisuutta: sitä ei ole kyetty ennustamaan, sillä on merkittävä vaikutus ja sen kehittyminen on jälkikäteen rekonstruoitavissa. Jälkiviisaudella ilmiö seuraamuksineen näyttäytyykin sitten itsestään selvältä, ja voidaan hämmästellä, kuinka sitä ei kukaan oivaltanut. Musta joutsen –ilmaisu juontaa juurensa aikaan, jolloin länsimainen biologia tunsi vain valkoiset joutsenet. Mustien joutsenten löytyminen Australiasta muutti näkemyksen niiden evoluutiosta. Suuriksi, ennakoimattomiksi ja vaikutuksiltaan merkittäviksi muutoksiksi on mainittu mm. USA:n 9/11 terrori-iskut tai sosiaalisen median murros.

Suurelle enemmistölle tällainen vavisuttava tapahtuma tai muutos tulee yllättäen. Usein murroksesta kuitenkin on ollut olemassa erilaisia merkkejä, jopa kauan ennen tapahtumaa. Olennaista on, miten ennakoivat merkit ovat olleet näkyvissä, onko kyetty ajattelemaan riittävän laajasti eri ilmiöiden luomia mahdollisia tapahtumakulkuja, tai onko pidetty erilaisia tapahtumakulkuja tai ilmiöitä mahdollisina.

Juha Sipilän keskustavetoinen kokoomuksen ja miniryhmä Sinisten (entisten perussuomalaisten kansanedustajien puolueesta eronnut ministeriryhmä) muodostama hallitus on rummuttanut ankarasti lakisesityksillään Suomen perustuslakia. Kolmisenkymmentä hallituksen esitystä on peruuntunut perustuslain vastaisena. Keväällä 2018 lausuntokierroksille lähti 350-sivuinen kasvupalvelulaki. Se oli massiivinen, epäselvä ja epälooginen, torso sekä muodoltaan että sisällöltään. Sen yksi keskeisistä uudistuksista oli avata koko kolmannen sektorin palvelutarjonta markkinoille. Tällä hetkellä kolmas sektori vastaa kolmanneksesta hyvinvointipalveluista, ja on rahoittajille – eli meille veronmaksajille edullinen ja yhteiskunnallisia verkostoja vahvistava. Suuri osa sote-alan yhdistyksistä toimii vapaaehtoisvoimin ja kuntien avustuksin, ja niistä lähes puolet on pieniä, alle 10 työntekijän järjestöjä. Vain muutama työllistää yli 500 henkeä. Jos kasvupalvelulaki hyväksyttäisiin, nämä pienet yhdistykset kilpailisivat Mehiläisten, Sttendojen ja Pihlajalinnojen kanssa.

Jo vuonna 2016 asiaan kiinnitti huomiota mm. Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen kattojärjestön Sosten pääsihteeri Vertti Kiukas, joka kuvasi tulevaisuutta näiden järjestöjen osalta ”sumuiseksi”. https://www.sttk.fi/2016/10/27/parjaa-kolmas-sektori-sote-uudistuksessa/  Tilannetta kuvasi tänä kesänä eri vaihtoehdoin selvitysmies Tuija Brax Sosiaali-ja terveysministeriön julkaisussa Loppuraportti: Järjestöjen rooli maakunta- ja sote-uudistuksessa, Tuija Brax 5.7.2018 Toimijoiden kentältä on vuoden 2018 aikana tullut hyvin suorasukaisesti ilmoituksia siitä, että kasvupalvelulaissa olevien määritteiden myötä kolmannen sektorin mahdollisuudet toimia palveluiden tuottajan käyvät mahdottomaksi. Vaihtoehtona on suomeksi sanottuna lopettaa palveluiden tuottaminen ja toimia pelkkänä sosiaalisena yhdityksenä.

Mitä tämä tarkoittaisi? Hallituspuolueiden sote-valmistelijoiden mukaan tarjonta täydentyisi tässä tapauksessa luonnollisesti, markkinoiden kilpailun kautta. Mitä siitä seuraisi? Kukaan ei tunnu tietävän. Kysymyksiä kuuluu myös vammais-, kehitysvammais-, vanhus-, päihdetyön, työttömien ja lasten kanssa työskentelevien järjestöjen tahoilta. Mitä tapahtuu? Työttömien yhdistykset, katulähetys ja martat ovat ilmoittaneet mediassa lyövänsä hansoja tiskiin. Mikä kaupallinen yritys ottaisi heidän tehtävänsä hoitaakseen? Syntyisikö riittävästi markkinoiden pettäessä sosiaalisen alan yrityksiä? Mitä murroksessa tapahtuu ihmisille, jotka ovat joka minuutti olemassa, eivätkä voi odottaa bisneksen kehittymistä?

Kasvupalvelulaki on vain yksi hallituksen laeista, jotka ovat luoneet laajaa epävarmuutta kansalaisten arkeen ja toimeentuloon. KELA-uudistus sekoitti heikoimmassa asemassa olevien elämän. VR:n toiminnan heikentäminen sekä katastrofiksi osoittautunut taksiuudistus vaikuttavat maan peruslogistiikkaan, ja taas heikoimmassa asemassa olevien elämään pahiten.

Työttömien elämän monimutkaistanut aktiivimallilaki on TE-toimistojen alasajon ja KELAN-sotkujen kanssa yhdessä luonut vakavia tilanteita. Enää ei voi sanoa, etteivätkö nämä olisi olleet joillekin se viimeinen korsi monien muiden vaikeuksien lisäksi. Henkilökohtaista palvelua ei ole, ja on osattava arvata mitä verkkopalveluiden viestit kulloinkin tarkoittavat. Väärin arvaamisesta paukahtaa kuukausien tuloton kausi.

Lainsäädännön ja oikeusvaltioperinteemme kannalta kuvaavaa on myös se, että suomalaisen naisen avioliiton todenpohjaisuuden, sekä turvapaikanhakijoiden uskonnollisen vakaumuksen ja hengenvaaran määrittelee nyt Maahanmuuttovirasto. Lisäksi turvapaikkapolitiikkaamme ovat huomauttaneet niin YK, UNHCR kuin Amnesty International.

Sisäinen jännite kiristyy. Maassamme on kaksikymmentä vuotta saanut vapaasti asettaa vastakkain kansanryhmiä ja maamme köyhiä. Maahanmuuttajia kohtaan yllytetään avoimesti ja organisoidusti maamme ykkösmedioiden keskustelupalstoilla ja voi kysyä, näemmekö kevään vaaleissa äärioikeistolla Ruotsidemokraattien kampanjamallin. Pohjoismaisen vastarintaliikkeen tekojen tuomitsemisen, niiden oikeuskäsittelyn ja liikkeen kieltämisen viipeet kertovat oman tarinansa.

Edelleenkin perustuslakivaliokunnassa käsiteltävänä olevan sote-lain kanssa nämä ovat sellainen epävarmuustekijöiden suma, että on syytä kysyä, millaisia seurauksia niillä on. Ja koska on aivan selvää, että vastauksia ei ole muutama, vaan niitä on alkaen perustuslain soveltamisesta aina ihmisoikeuksien murentamiseen ja yksittäisen ihmisen kaikkiin kriittisiin elämäntilanteisiin, väitän, että Sipilän hallitus on luonut Suomeen sisäpoliittisen mustan joutsenen. Sen seurauksia emme voi ennustaa, emmekä hallita, ja kuitenkin jälkeenpäin voidaan selvästi seurata kehityskulkua, ja kertoa, että vuosien varrella kehityskulun suunnasta varoittaneita löytyy. (Julkaistu aikaisemmin Peruste-lehdessä 2018)

Suomen turvapaikkapolitiikka Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen?

§9

Oman poliittinen aktiivisuuteni alkoi 12-vuotiaana, Biafran nälänhädän ja Vietnamin sodan herättämänä. En siksi ihmettele lainkaan USA:n aselakien muuttamista vaativien nuorten kykyä osata ilmaista itseään ja ottaa kantaa.  Kansalaisuuden ja puheoikeuden katsotaan olevan osa länsimaisen demokratian rakenteita. Koko ikäni olen ajatellut Suomen olevan tässä suhteessa mallimaana. Ihmisoikeusongelmat olisivat muualla: suurvaltojen vallankäytössä, diktatuureissa, kaoottisissa, sotaakäyvissä yhteiskunnissa, nälänhädän ja poikkeusolojen maissa.

Sen tähden on jotakin sanoin kuvaamattoman outoa ja vieraannuttavaa havaita elävänsä yhteiskunnassa, jossa perusihmisoikeuksien hakeminen osoittautuu ensinnäkin tarpeelliseksi, ja toisekseen äärimäisen vaikeaksi. Olemme tottuneet siihen, että perus- ja ihmisoikeudet toteutuvat virkamiesten toimin, ja että vain harvoin kansalaiset joutuvat ottamaan kantaa lakien ja asetusten toteutumiseen. Että Suomi  on oikeusvaltio.

Nyt monet asiat kertovat Suomen jatkuvista ihmisoikeusrikkomuksista. Yhä enenevässä määrin asioita tuodaan esiin median ja kansalaisaloitteiden kautta. Kuntatasolla ovat kriisiytyneet kaikki hoivan ja koulutuksen sektorit, mutta selvästi pahiten vanhustenhoito ja päivähoito, sekä toisen asteen koulutus nuorisotyöttömyyksineen ja kadonneine poikineen. Normaalin viranomaistoiminnan lisäksi on tullut tarpeen käyttää kanteluita aluehallintoon ja kriisi-ilmoitusten tekoa, kun esimerkiksi sijaiskielto aiheuttaa vaaratilanteita hoivayksiköissä.

Suomen valtio on suhteellisen lyhyessä ajassa kerännyt myös huomattavan raskaat kansainväliset moitteet nimenomaan ihmisoikeusasioissa. Kansainvälinen ihmisoikeustuomioistuin on toistuvasti joutunut korjaamaan koko Suomen oikeusjärjestelmän läpikäyneitä negatiivisia päätöksiä, esimerkiksi kidutuksen uhrien osalta. Ranska ei toistuvasti palauttanut turvapaikanhakijaa, koska ei luota Suomen turvapaikkapolitiikkaan. Suomen turvapaikkapolitiikan epäonnistumisesta on huomauttanut vakavasti YK sekä Amnesty International. Myös Unicef on antanut Suomelle vakavan huomautuksen alaikäisten kohtelusta oikeusprosessissa.  Suomen lapsiasiavaltuutettu on toistuvasti arvostellut turvapaikkapolitiikkamme seurauksista, jotka koskevat myös palautettujen lasten Suomeen jääviin tovereihin.

sirapakkopalatuslentoTaustaa tilanteelle antaa Turun yliopiston, Åbo akademin ja Yhdenvertaisuusvaltuutetun 22.3.2018 julkistama tutkimus Migrin toiminnasta. (http://www.utu.fi/fi/yksikot/law/tutkimus/katsauksia-ja-tutkimusraportteja/Sivut/home.aspx)  Se osoittaa, että hallitus on tarkoituksellisesti heikentänyt turvapaikanhakijoiden oikeudellista asemaa. Vuosien 2015 ja 2018 turvapaikkapäätösten vertailu osoittaa selvästi turvapaikanhakijoiden oikeusturvan romahtaneen.

Turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksia koskeva muutos tapahtui 1.1.2016 kun Ulkomaalaislakiin tehtiin heikennyksiä turvapaikanhakijoiden oikeusapuun. Ulkomaalaislaki on sinänsä pätevä, ja näyttää antavat takuut turvapaikanhakijan oikeudesta saada asiansa tutkituksi. Näyttää nopeasti katsottuna siltä, että 1.1.2016 tehdyt lainmuutokset olisivat olleet vain pieniä heikennyksiä turvapaikanhakuprosessiin. Turun 22.3.2018 julkistetun tutkimuksen valossa ne ovat Migrin heikkojen haastattelujen kanssa olleet katastrofaalinen käänne ihmisoikeuksille maassamme. Tutkimuksessa näkyy, että viranomaisten tulkintalinja vuonna 2017 on kiristynyt selvästi verrattuna paitsi vuoteen 2015. Ilman kunnollista lakiapua turvapaikanhakijalla ei ole kunnollisia mahdollisuuksia virheiden korjaamiseen, valittamiseen tai prosessin valvomiseen.

Turvapaikanhakijoiden heikennetty tutkinta, lakiapu ja sitä kautta virheellisiin premisseihin pohjautuvat oikeusprosessit ovat aiheuttaneet sen, että lakiprosessit eivät toteuta lain kirjainta eikä sen henkeä. Niissä tapauksissa, joissa vapaaehtoisvoimin on autettu turvapaikanhakijaa, on asiaa voitu korjata kansainvälisen ihmisoikeustuomioistuimen kautta. Perustavanlaatuisten oikeuksien toteutuminen ei kuitenkaan missään tapauksessa saisi oikeusvaltiossa riippua sattumasta. Tästä huomauttaa muun muassa vuonna 2015 julkaistu Turvapaikkaa, rajoja ja maahanmuuttoa koskevan Eurooppa-oikeuden käsikirja (2015.)

Vuoden 2016 Suomen ulkomaalaislakiin tehdyt muutokset kohdistuvat nimenomaan turvapaikanhakijan oikeuteen saada lakiapua. Tämä kuitenkin pitäisi olla taattu lainsäädäntömme lisäksi myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen kautta. Euroopan neuvoston jäsenmaat kuuluvat sen piirin, ja sen noudattamista voidaan valvoa Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimessa. Sen määräykset myös ulottuvat rikosoikeudellista oikeudenkäyttöä laajemmalle hallinto-oikeudelliseen toimintaan. Turun tutkimuksen pohjalta kysyi jo keväällä 2018, tulisiko sen prosessit ottaa käyttöön?  (Julkaistu aikaisemmin Peruste 3/2018)

Oikeus, juridiikka, moraali

Ensimmäinen Peruste-kolumnini vajaa vuosi sitten sivusi Hannah Arendtin valinnan ja vastuun kysymystä, jota hän pohti seuratessaan saksalaisen SS-upseerin, Adolf Eichmanin oikeudenkäyntiä vuonna Israelissa 1961. Tekstilleni antoi alkusysäyksen amerikkalaisen kirjailijan Ursula K. Le Guinin kuolema. Pohdin Le Guinin ja Hannah Arendtin ajatusten läpi ihmisen valinnanmahdollisuuksia, vastuuta ja oikeutta kieltäytymiseen. Analysoin Jyväskylässä vuonna 2017 Salmirannan vastaanottokeskukseen tehtyä hyökkäystä, jossa yksilapsinen perhe vietiin palautettavaksi kyynelkaasun avulla, väkivalloin, läpi passiivista vastarintaa tekevien turvapaikanhakijoiden joukon. Poliisit pitivät huolen sitä, että sisäministeriön antama käsky tapahtui. Perhettä ei lopulta palautettu vaan he tulivat takaisin vastaanottokeskukseen. Kysymys jäi, toteutuiko oikeus, ja kenen oikeus, ketä kohtaan?

dav
Yksi monista mielenosoituksista afgaanipakolaisten palautuksia vastaan Jyväskylässä. Turhaan.

Tuossa ensimmäisessä kolumnissani kirjoitin: ” — Hannah Arendt analysoi fasismia osana yhteiskunnan rakenteita. Hän seurasi saksalaisen joukkotuholeirien organisaattorin, Adolf Eichmanin oikeudenkäyntiä, ja toi esiin raportissaan pahuuden yllättävän arkipäiväisyyden. Holokaustin takana ei ollutkaan demonisia murhajoukkoja, vaan kuivia virkailijoita, tarkkoja lakimiehiä ja tunnollisia järjestelijöitä, jotka selittivät itselleen pelkästään seuraavansa käskyjä.” Seuraavansa lakia. Olen nyt seurannut viranhaltijoita ja poliitikkoja, jotka ovat yli kymmenen vuotta selittäneet pois fasismin nousua maassamme. Tänä vuonna itsenäisyyspäivän uusnatsien kulkueen kärjessä avautuivat hakaristiliput. Se herätti kansalaiset ja päättäjät – vai herättikö? Poliisi keräsi liput pois, ja niiden kantajat saivat syytteen. Marssi sai jatkua poliisin ja valtiovallan suojeluksessa. Fasismin vastustaminen jätettiin kansalaisten tehtäväksi.

Hakaristilippujen, ja niitä kantavan, kielletyn Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen laillisuuden pohdinta eivät ole ainoita kiinnostavia lain ja oikeuden toteuttamisen kenttiä maassamme. Kuluneen vuoden aikana voimaan tuli ns. aktiivimalli-laki, joka asettaa kansalaisia eriarvoiseen asemaan lain takia. Ranska ei palauttanut Suomeen meiltä sinne paenneita turvapaikanhakijoita, koska koki sen heille turvattomaksi vaihtoehdoksi. Pakolaisten puolesta ry teki kansalaisaloitteen, koska se oli todennut, että oikeusavun takaavan lain heikennys vuonna 2016 mahdollisti turvapaikanhakijan mielivaltaisen kohtelun. Nykyinen hallitus on saanut aikaan ja perunut kolmisenkymmentä perustuslakia rikkovaa lakiesitystä, ja tulevan vuoden alussa käsittelyyn tulee lisää lakeja, joiden vaikutus maahamme on täysin ennalta-arvaamaton. Jos ne hyväksytään. Tutkimukset kertoo ihmisten laillisesta kurjistamisesta, syrjäyttämisestä, siitä kuinka ihmisiä lainsäädännön tuloksena katoaa järjestelmästä. Perusturvasta – siis siitä viimeisestä lakisääteisestä tuesta voidaan leikata yhä useammalta 20 ja 40 % aivan laillisin, ”työvoimapoliittisin perustein”.

Sanalle oikeusvaltio on tullut Suomessa uusi merkitys.  Mitä se tarkoittaa?

Kielitoimiston mukaan oikeus tarkoittaa esimerkiksi jollekulle yksilölle oikeusjärjestyksen mukaan kuuluvaa valtaa tehdä jotakin. Demokraattisen päätöksenteon mukaisesti se tarkoittaa myös valitulle enemmistölle valtaa päättää yli vähemmistön. Ihmisellä on erilaisia oikeuksia, voipa hän myös katsoa oikeudekseen käyttäytyä miten tahansa.

Toinen määritelmäkategoria puhuu oikeudenmukaisuudesta, siitä, mikä on oikein. Vahvimmalla, voittajalla tai enemmistöllä on oikeus puolellaan, mutta voidaan myös antaa armon käydä oikeudesta. Voi kysyä, tapahtuuko tällöin oikeus vai armo. Oikeudenmukaisuuteen kuuluvat vahvasti juridisen oikeuden ja oikeusvaltion käsitteet.

Meillä on oikeusjärjestelmä ja olemme osa kansainvälinen oikeusjärjestelmän monia sopimuksia. Jos rikomme kansainvälisiä sopimuksia voi Suomen tuomita. Mutta entä jos omaa kotimaista oikeuttamme, lakia, rakennetaankin rikkomaan ihmisoikeuksia?

Suomi on allekirjoittanut mm. sosiaalisten oikeuksien peruskirjan. Suomi ei kuitenkaan ole tunnustanut sosiaalisten oikeuksien laskelmia köyhyyden lisääntymisestä ja kasautumisesta maassamme, koska” kokonaisuutena” peruskirjan ehdot täyttyvät. Näin se näkee siitä huolimatta, että eroa peruskirjan vaatimuksiin v. 2019 on sosiaaliavustuksissa noin 40 prosenttia ja sosiaaliturvaetuuksissa noin 30 prosenttia. Siksi asiassa on jo toisen kerran tehty kantelu Euroopan neuvostolle tehty (Complaint no. 172/2018 Finnish Society of Social Rights v. Finland). Lisäksi Suomen sosiaalioikeudellinen seura (SSOS teki syksyllä 2018 aktiivimallista valituksen Euroopan neuvostoon (172/2018), syrjivänä ja perustuslain vastaisena.

Päätin lähteä mukaan kevään 2019 eduskuntavaaleihin ehdokkaana. Kuluneen kymmenen vuoden aikana rasismin ja fasismin nousu ja kuntapoliitikkona toimiminen on vetänyt minut siihen maailmaan, jossa pyritään aktiivisesti ja päämäärin muuttamaan yhteiskunnan suuntaa. Se on ollut tutkijalle outo maailma: asettautumista itsenä osaksi poliittista merkitysjärjestelmää. Se on kuitenkin oikeusjärjestyksen mukaan minulle kuuluvaa valtaa tehdä jotakin, ja tällä hetkellä tunnen, että haluan vahvasti tavoitella takaisin sitä oikeusvaltiota, jossa kuvittelin eläneeni yli 50 vuotta.

YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen päivänä 10.12.2018

1. artikla. Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.