Mitä Minna Canth sanoisi tänään?

 

Mitä sanoisi  vuonna 2019 Minna Canth, jonka yksi siteeratuimmista lauseista kuuluu: ”Vapaus, tasa-arvo, rakkaus– toteutuvatko ne koskaan tässä matoisessa maailmassa?”

Minnan 175-juhlallisuuksien alla on kerrottu Minnan elämästä, ja hänen yhteiskunnallisesta aktiivisuudestaan – siis poliittisesta toiminnastaan. Emme ole arvelleet hänen puoluepoliittista kantaansa – sitä mikä se kenties nykypäivänä olisi, mutta voisimme sitäkin aivan hyvin tehdä. Pysymme siis politiikassa, yhteisen asioiden hoitamisessa.

Sillä poliittinen Minna oli. Hän kulki köyhäin parissa, ja muodosti kantansa: ”Köyhyyttä armeliaisuuden kautta ei poisteta. Apu on vaan hetkellinen ja harvoin semmoisenakaan riittävä. Vaikka nykyaikana armeliaisuutta harjoitetaan suurimmassa määrässä, köyhyys kuitenkin kasvamistaan kasvaa. Ja hoitolaitoksissa, joiden kalleudesta usein kuulee kuntalaisten kerskailevan, näissä hoitolaitoksissa köyhiä ei elätetä, niitä vaan kidutetaan. Ruoka, jota tavallisesti annetaan, ei ole mitään ravintoa, korkeintaan se on vatsantäytettä.”

Jos tämä Minnan sanoma ei ole ajankohtaista puhetta tänään tässä Europan alueen heikoimpiin kuuluvaa sosiaaliturvaa tarjoavassa maassamme, en tiedä mikä olisi.

Minna myös ikään kuin ennakoi aktiivimallia, jossa ideana on laittaa ihmiset tavoittelemaan rikkahippusia vailla oikeaa toimeentulon mahdollisuutta: ”Perustakoot kunnat niillä varoilla, jotka köyhäin hoitoon menevät, tehtaita ja työhuoneita, joissa annetaan hyvät asunnot, hyvää ruokaa ja lämpimät vaatteet yöntekijöille, miehille ja naisille.” Siis toimeentuloa ja hyvinvointia.

Minnan puhe oli ratkaisuja etsivää, ja radikaalia asenteeltaan. Se oli mahdollista, koska hänellä oli taloudellisesti turvattu asema ja sivistystä. Hän ei edes nuorena tuntunut sopivan aikakautensa naiseuden muottiin. Kouluvuodet olivat ikäviä, Nuoren Minnan mielestä ”tyttökouluissa syntyy käsityötaitoisia naisraukkoja, jotka kulkevat tietämättömyyden kahleissa”. Halu lähteä kansansivistyksen pariin, opiskelemaan itsenäiseen opettajan ammattiin kariutui opintojen keskeytymiseen, rakkaus veti naimisiin oman opettajan kanssa ja oma vapaus katosi. Minna kohtasi aikakautensa kulttuurin: sen, että naisen tulee vaieta ja olla miehelleen alamainen, myös taloudellisesti. Pohdin, miten se häntä muutti, miten se näkyi hänen teksteissään. Sillä se näkyi.

Minnan kansansivistyksen palo ei sammunut, vaan – miehensä suosituksesta ja luvalla – hän alkoi kirjoittaa, ja niin syntyi kirjo yhteiskunnallisia kannanottoja, myös uutisia ja novelleja. Miehensä kuoltua, seitsemättä lasta odottaessaan Minna otti haltuunsa Kuopista rempalleen joutuneen lankakaupan, nosti sen jaloilleen ja laajensi perustamalla sekatavarakaupan.

Tämä Jyväskylästä Kuopioon muuttanut seitsemän lapsen synnyttäjä ja kauppias oli sittemmin skribentti, joka vaikutti aikakautensa keskusteluun ja lainsäädäntöömme kirjoituksillaan.

Kaiken pohjalla oli Minnan kyky tehdä asioita toisin. Hänellä oli kyky puhua tekstiensä roolihenkilöiden suulla, heidän elämänsä kautta. Mitä sanoisi Minna tänään. Ehkä jotain tämänkaltaista.

”Te tuhannen turjakkeet, juupelin epatot ja ulkokullaiset takinkääntäjät! Eikö naisen omaisuus, ruumis ja raha ole koskemattomuutta edelleenkään saanut? Eikö olisi naisen rahan aika olla samanvertainen kuin miehenkin? Eikö olisi kaiken sen naisen ihmiskunnalle antaman hoivan ja huolen ja hellyyden väärti pitää huolta naisesta hänen vanhetessaan, niin että säädyllinen elämä ja riittävä määrä kahvia päivittäin olisi saatavilla? Eikö olisi aika ihmisen itse päättää niistä asioista joita ihmisyyteen kuuluu: hänen elämänsä, tulevaisuutensa, hänen oman kehonsa ja unelmiensa suunnan?  Eikö laki ole edelleenkään sama kaikille, kaikille naisille ja miehille ja muunsukupuolisille, maassamme suvun omaaville ja meille muuttaneille? ”Vapaus, tasa-arvo, rakkaus– toteutuvatko ne koskaan tässä matoisessa maailmassa?”

Kuluneiden hallitusvuosien aikana, kun yli kolmekymmentä kertaa lehtiin perustuslain vastainen lakiesitys, Minna olisi varmasti väännellyt käsiään ja antanut kynän lentää. Kun kaksi läpimennyttä lakia koskivat lain sanojen mukaan erityisen suojelun kohteena olevia, hän olisi toki nostanut asian näytelmäksi, ehkä useammaksikin. Sotaa pakoon lähteneiden turvapaikanhakijoiden oikeutta oikeusavustajaan heikennettiin ja aktiivimallilla saatettiin ihmisiä sietämättömiin tilanteisiin. Minna, joka henkilöhahmonsa suulla huudahti: ”Teidän lakinne ja oikeutenne — niitähän minun pitikin ampua.” ei olisi tätä niellyt kirjoittamatta julki sitä kurjuutta, vaaraa ja kipua, joka tästä on aiheutunut maassamme.

Mitä Minna sanoisi vielä? Hän suuntaisi sanansa naisille. Ja enemmän: ajattelisin, että hän kohdistaisi sanansa mieskulttuurille.

Hän varmaan tänä päivänä sanoisi uudelleen nämä Nuoressa Suomessa vuonna 1893 ilmestyneet sanat uudelleen: ”Naiskysymys ei ole ainoastaan naiskysymys vaan ihmiskunnan kysymys. Sekä: ”Naisen työala tulevaisuudessa on laaja, hänen tehtävänsä tärkeä. Mitä vuosisadat, vuosituhannet ovat rikkoneet ja laiminlyöneet, se kaikki tulee hänen korjata ja parantaa.”

Hyvää Minna Canthin 175-vuotisjuhlapäivää ja tasa-arvon päivää!

 

Sitaatti: ’Mikä on naisasian lopullinen ohjelma? (Nuori Suomi III, 1893)

 

 

 

Sipilän hallitus peliteorian ja leikintutkimuksen näkökulmasta

Aleksi Nikulan kirjallisuuden tuore pro gradu-tutkielma on otsikoltaan Leikki ja peli Hanni Rajaniemen Jean le Flambeur –trilogiassa. Nikula tarkastelee sitä, miten pelille ja leikille ominaiset piirteet toteutuvat Rajaniemen teoksissa, ja kuinka ne representoituvat teoksen toimijoissa ja ajatusmaailmassa. Gradu on erinomainen. Sen lisäksi se tuotti heureka-oivalluksen, joka ei liittynyt mitenkään Nikulan käsittelemään aiheeseen, vaan tämänhetkiseen hallituspolitiikkaan.

Nikula käyttää tutkimuksessaan tunnetun hollantilaisen kulttuurihistorioitsijan, Johan Huizingan taikapiiri-käsitettä. Se on mentaalinen tai fyysinen rakenne, joka luo rajapinnan todellisuuden ja leikin välille. Taikapiiri voi olla tila, kuten leikkikenttä, pelilauta tai nukkekoti, tai se voi olla sanaton sopimus, esimerkiksi koti-leikissä tai pihaleikeissä.

Kuitenkin muun muassa tanskalainen peliteoreetikko Jesper Juul huomauttaa, että taikapiiri ei ole pelkästään leikille ominainen konstruktio, kokonaan erillinen todellisuudesta. Totta onkin, että leikkivä lapsi on jatkuvasti tietoinen reaalimaailmasta, kuten kutsusta syömään tai pihan rajoista. Yllättäen huomasin ajattelevani taikapiirin sovellusta aikuisten maailmassa, ja erityisesti politiikassa.

Nikunen käyttää tutkimuksessaan peliteoreetikkojen taikapiirin pohtijoita, jotka ovat nostaneet Huizingan arvoon. Heidän mukaansa Huizinga nostaa esiin pelimaailman erityisen merkityksen pelitilojen ymmärtämisessä. Esimerkiksi tamperelainen pelitutkija Frans Mäyrä ja ruotsalainen kollegansa Petri Lankoski näkevät Huizingan arvon tavassa, jolla kuvataan muutosta pelaajien asenteessa pelin alussa, kun he hyväksyvät muuttuvan suhteen ympäristöönsä ja sosiaaliseen tilaansa. Lankoski ja Mäyrä näkevät taikapiirin eristyneen tilan sijaan enemmänkin jonkinlaisena läpäisevänä kalvona.

Mitä tekemistä tällä on politiikan kanssa?

Olemme historiallisessa tilanteessa suomalaisen poliittisen päätöksenteon suhteen. Juha Sipilän pääministerikaudella lakiesitykset ovat toistuvasti törmänneet perustuslakiin tavalla, joka on ainutlaatuinen. Jatkuva asiantuntijoiden kuulemattomuus on aiheuttanut muun muassa aktiivimallin tapaisen ilmiön seuraamuksineen, ja turvapaikanhakijoiden oikeusturvan heikentämisen kautta tilanteen, jossa olemme muun muassa YK:n, UNHCR:n, Amnesty Internationalin, lakiasiantuntijoiden ja lapsiasiavaltuutetun vakavien huomautusten kohteena. Nämä ovat vain kaksi esimerkkiä päätöksistä, joissa laaja kansalaismielipide, maamme kärkiasiantuntija ja jopa hallituspuolueen oma väki eivät ole olleet näiden päätösten takana.

Politiikka on peli. Se on kuitenkin peli, jota pelataan kansalaisilla, ja siinä mielessä siihen on kehittynyt monenlaisia palautesysteemejä. Vaalit, valiokuntalausunnot, asiantuntijaseminaarit, julkinen keskustelu ja media ovat sellaisia. Nyt niillä ei tunnu olevan merkitystä, vaan hallitus tuntuu olevan, kuin esitetyt kommentit eivät mitenkään kuuluisi siihen maailmaan jota he elävät: he ovat kuin taikapiirissä.

Pelitutkimuksissa keskustellaan siitä, kuinka merkittävä rooli narratiivilla pelissä on. Yhtä mieltä ollaan kuitenkin siitä, että peleihin aina sisältyy narratiivi. Ja mikä onkaan nyt historiallisen suuri narratiivi poliittisessa päätöksenteossa? Aivan. SOTE, maakuntamalli ja valinnanvapaus. Uudenlainen Suomi.

Tuota narratiivia pidetään yllä tiukasti. Hallitus on kovan kritiikin lisäksi esimerkiksi kestänyt yhden poliittisen historian merkillisimmistä lehmänkaupoista perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen, kun siitä eronneet muodostivat oman ryhmän, siniset, ja pelastivat toimenpiteellään hallituksen kaatumasta.

Sinisillä ei ole ollut hallituksessa mitään muuta roolia kuin pitää se kasassa, eikä heillä ole muuta mahdollisuutta oman kannatuksensa pienuuden vuoksi kuin pysyä mukana leikissä. Asia kävi selväksi viimeistään siinä vaiheessa, kun Kaj Turunen loikkasi sinistä kokoomukseen, ilman että kokoomus informoi etukäteen asiasta kumpaakaan hallituskumppaniaan. Silti hallitus pysyi koossa, ja suuri narratiivi säilyi.

Taikapiiri näkyy esimerkiksi siinä, kuinka hallituksen suulla kerrotaan Suomen tekevän nyt ”maamme historian suurinta muutosta”. Tässä jätetään huomiotta erityisesti naisten ja laajan kansalaistoiminnan tuloksena tapahtunut nousu köyhästä sodanjälkeisestä maatalousvaltaisesta maasta hyvinvointivaltioksi ja koulutuksen ja kansanterveyden kärkimaaksi. Tämä hallituksen ainutlaatuisuuden arrogantti harha on mielestäni sangen ainutlaatuinen mittakaavassaan.

Muita ovat jatkuva asiantuntijoiden, kommentaarien ja muiden puolueiden esittämien, perusteltujen kommenttien ja asiantuntijalausuntojen väheksyntä, sekä perustuslakivaliokunnan olemassaolon kieltäminen: se näkyy systemaattisena kuulemattomuutena ja torjuntana. Hallituksen mukaan suuri tehtävä vaatii nyt tekoja, jotka tekevät kipeää, mutta se on välttämätöntä. Alun perin riemukkaasti all male hallituksen fistailuin alkanut leikki on kuitenkin alkanut hajota, kuten joskus leikissä käy. Taikapiirin kalvo repeilee.

Nikusen gradun lainaus Huizingalta voisi olla hallituksen toiminnan alkuvaiheen kuvausta. Siinä leikki nähdään ”vapaaehtoiseksi toiminnaksi, joka suoritetaan määrätyssä ajan ja paikan rajoissa vapaaehtoisesi hyväksyttyjen, mutta ehdottomasti sitovien sääntöjen mukaan; se on oma tarkoitusperänsä, ja sitä seuraa jännityksen ja ilon tunne sekä tietoisuus jostakin, mikä on toista kuin ’tavallinen elämä’.

Politiikan toimia olisi ehkä hyvä enemmänkin tarkastella leikkiteorian taikapiirin käsiteen kautta. Voi kysyä, tuleeko leikissä vaihe, jossa ilta alkaa hämärtää ja kuuluu ensimmäinen huuto: ”syömään”. Aurinko ei enää lämmitä, on vähän vilu ja aika kova nälkä, mutta piilossa on vielä viisi kaveria. Leikin voi lopettaa, taikapiiristä voi astua ulos, mennä kotiin kylpyyn ja kaakaolle. Mutta mitä tapahtuu politiikassa, kun taikapiirin illuusio raukeaa?

EDIT: Tämä kolumni ilmestyi Peruste-lehdessä 2.5.2018, ja on sangen ajankohtainen. SOTE-taikapiiri on rauennut, alkaa olla tuulista, aurinko on laskenut. Kaverit lähtevät kotiin, yksi toisensa jälkeen. Alkaa olla nälkä ja väsy. Leikki on loppu.

 

 

Työtakuu tarkoittaa oikeutta palkkatyöhön

Työtöntä painavat toimeentulon epävarmuus, sekä muun muassa aktiivimallin ja KELA:n toiminnan kaltaiset stressitekijät. Työttömien Keskusjärjestön työllisyysohjelmassa työtön on aktiivinen, toimiva ja tahtova kansalainen.

Suomi käyttää esimerkiksi Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan verrattuna todella vähän palkkatukea. Lex Leppäsen nimellä tunnettu, Suomessa käytössä ollut työtakuu purettiin 1990-luvulla, työttömyyden noustessa valtiontaloudellisin perustein. Sen kauden jäljet ovat olleet murheelliset ja näkyvät yhä dramaattisesti laman aikana eläneiden lasten elämänkohtaloissa. Siksi Työttömien Keskusjärjestön työllisyysohjelmassa vaaditaan nuorille jo 3 kk työttömyyden jälkeen oikeutta palkkatyöhön.

Oikeus työhön turvataan työtakuulla. Sen idea on taata työpaikka kaikille työkykyisille ja työhaluisille täysi-ikäisille ihmisille – yhteiskunnallisesti merkityksellinen työpaikka. Työttömien Keskusjärjestön työllisyysohjelma vaatii, että julkisen sektorin on järjestettävä mahdollisuus kokoaikaiseen työhön 12 kuukauden työttömyyden jälkeen 24 kk tarkastelujakson aikana, jos työtön työnhakija ei ole työllistynyt avoimille työmarkkinoille. Työ on olennainen osa ihmisen identiteettiä, hyvinvointia ja osallisuutta yhteiskunnassa.

Keskeinen Työttömien Keskusjärjestön vaatimus edellyttää oikeusturvan toteuttamista yksityisissä ja julkisissa kasvupalveluissa. Jos kasvupalvelupilotit avataan hallituksen nyt suunnittelemalla tavalla – vailla voimassaolevaa lainsäädäntöä niitä ohjaamassa, räjäytetään hajalle olemassa olevien työllisyyspalveluja tarjoavien kolmannen sektorin järjestöjen toimintaa. Se tarkoittaa käytännössä niiden lakkaamista, ja erityisesti pitkäaikaistyöttömien jäämistä markkinoiden armoille, vanhustenhoidon tavoin.

Keskusjärjestö vaatii, että työvoimapoliittisten karenssien perusteet on arvioitava uudelleen perustuslain mukaiselle tasolle ja aktiivimalli on lakkautettava välittömästi. Viimesijaisista sosiaalituista 20 % ja 40 % leikkaukset lopettava välittömästi perustuslain vastaisena. Lait jotka ovat ristiriidassa perustuslain 19 § kanssa on kumottava. Yhtäläiseen kansalaisuuteen liittyvät myös ruokakunta-käsitteestä luopuminen, ja se, että luottamustehtävät ja vapaaehtoistoiminta eivät saa leikata työttömien tukia.

Työttömien Keskusjärjestön puheenjohtajana näen, että on korkea aika saattaa työttömiä koskeva lainsäädäntö takaisin lailliselle linjalle.

Kognitiivisen dissonanssin suloinen klangi

btyPsykologi Leon Festingerin tutkimus UFO-uskovaisten maailmanlopun odotuksesta vuonna 1956 antoi nimen ihmiskunnan kyvylle pitää yllä samanaikaisesti kahta tai useampaa kognitiota.  Festingerin tarkastelemassa tapauksessa kyse oli suljetusta yhteisöstä, joka uskoi hurmosliikkeensä johtajan profetiaa vailla kritiikkiä. Tässä tapauksessa lahko pysyi ylittämään ihmiskunnan deadlinen totaalisen pettämisen uudella selityksellä: tuhon todistamisen sijaan juuri he saisivat periä maan, ja sen kautta kognitiivisen dissonanssin ristiriitaiset impulssit saivat rauhanomaisen ratkaisun.

Kognitiivisen dissonanssin teoria liittyy konkreettiseen maailman kokemuksen ja tiedon välisen ristiriitaan. Kognitiivinen dissonanssi ansaitsisi huomattavasti suurempaa huomiota päivänpolitiikan kotimaisessa tutkimuksessa, ja kansallisen mielenterveyden epidemiologisessa tarkastelussa. Esimerkiksi vuonna 2015 maamme jakautui dramaattisesti kahtia suomalaisen turvapaikkapolitiikan murtumisen myötä, ja tuotti runsain mitoin kognitiivista dissonanssia. Polttopullojen heittelyä pakolaisten koteihin ei sentään enää tarvitse sovitella suomalaiseen toimintakulttuuriin, se ilmiö tuntuu olevan ohi. Kognitiivista dissonanssia tuottaa kyllä yhä yritys sovittaa yhteen ”Suomi oikeusvaltiona” ja se fakta, että UNHCR, YK, Kidutuksenvastainen komitea ja ranskalaiset tuomioistuimet ovat eri linjoilla maamme hallinnon kanssa siitä, miten ihmisoikeudet maassamme ovat tai eivät ole valtion suojeluksessa. Risteävät kognitiot eivät tässä tapauksessa ole saaneet vielä ilmiöön usein liitettyä ”hedelmällistä ratkaisua” tai ”uutta oivallusta”. Sen sijaan keskusteluissa ja tutkimuksissa on syventynyt maamme rakenteellisen eriarvoisuuden ja sen lisääntymisen analyysi. Turvapaikanhakijoiden kohtelun tuottaman kognitiivisen dissonanssin aiheuttama epidemiologinen mielenterveydellinen vaikutus on osittain kanavoitunut aktivismiksi, mutta osaksi myös sammunut, jättäen jälkeensä särkyneitä ihmisiä.

Kognitiivinen dissonanssi jättää jälkeensä syvät jäljet. Sote-valmistelua kunta- ja maakuntapoliitikkona seuranneena ei voi olla kuin häkeltynyt sen harhaisuuden intensiteetistä. Se, mikä alkoi pilkkeenä kaikkien maakuntien politiikkojen yhteisessä silmäkulmassa, on nyt oksentelua ja itkua eduskuntatalossa. Sitä ovat edeltäneet kokemukset esimerkiksi maakunnallisista palautetilaisuuksista, joissa kuntien voimakkaan kriittinen palaute sote-suunnitelmista siirtyi eteenpäin päätöksenteossa ”vahvana yksituumaisuutena”.  Kehityskaareen liittyy niin asiantuntijoiden ja lainoppineiden täydellistä poissulkemista, perustuslakivaliokunnan ylikävelyä, kuin ministeriöiden ahkeraa mediatoimistojen käyttöäkin. Virkamiehistön paine sote-tilaisuuksissa on ollut usein jopa kiusallista katsottavaa.

Eräs kognitiivisen dissonanssin suomalaisia nykykiteytymiä on aktiivimalli, jonka ansiosta sadat tuhannet suomalaiset ovat tänä vuonna lähes herkeämättä pohtineet esimerkiksi digitaalisen asioinnin onnistumista, opintojen tulkintaa osa- tai täyspäiväiseksi, pakollista cv-kurssia tai niihin kaikkiin liittyvää karenssiuhkaa, sen sijaan että paneutuisivat itsensä kehittämiseen tai työnhakuun. Henkilökohtaisiin tähtihetkiin kuuluu näkemäni Työ- ja elinkeinoministeriön nuoren leijonan pitämä viiden minuutin suorastaan hurmoshenkinen esitys aktiivimallin onnistuneisuudesta. Kuulijoina oli sosiaali- ja terveysalan järjestöjen ihmisiä, jotka olivat yli puoli vuotta joutuneet selvittelemään aktiivimallin vuoksi pulaan joutuneiden ihmisten kohtaloita. Esityksen jälkeinen hiljaisuus oli käsin kosketeltava.

Kiinnostava kysymys onkin, onko tähän kansallisen, ainutlaatuisen kognitiivisen dissonanssin aikakausi tulossa päätepisteeseensä? Olisiko ajatuksellisesti ristikkäisiin virtauksiin tulossa kognitiivisia ratkaisuja? Joitain merkkejä on. Puoluekentässä on suuria liikkeitä. Älyköt ovat muuttaneet joukoin maasta. Ne, jotka ovat jääneet, ovat alkaneet ottaa kantaa. Yleislakko leijuu ilmassa. Työttömätkin ovat lakanneet olemasta nöyriä. Politiikasta puhutaan, ja voi siskot kuinka paljon siitä puhutaankaan. Mutta onko tapahtumassa jotain konkreettista?

Odottakaamme syyssateita, jospa ne huuhtoisivat jotain esiin. Vaikkapa maamme kadonnutta juridista ja eettistä perustaa.

(julkaistu aikaisemmin Peruste 9/2018)

Le Guin ja Arendt, tietoisuus ja vastarinta

jamsantapulinovi.jpg
Jämsän tapulin luodinreiät – ulkona ja sisällä – ovat keväältä 1918. Jos ampujilta kysyisi nyt, mitä he ajattelivat, mitä he vastaisivat?

Vuoden 2018 suuriin menetyksiin kuuluu amerikkalaisen kirjailija Ursula K. Le Guinin kuolema. Päivänä jolloin se tuli julki, yksi lause humahti yli maapallon: ”We live in capitalism. Its power seems inescapable. So did the divine right of kings.” Käännettynä se kuuluu jokseenkin tältä: ”Elämme kapitalismissa. Se tuntuu väistämättömältä. Niin tuntui myös kuninkaiden jumalalta saatu valtaoikeus.”

Kyseinen lause on peräisin Le Guinin puheesta vuodelta 2014, jolloin hän sai National Book Foundationin palkinnon kirjallisesta työstään. Hän muistutti puheessaan, että vallitsevia käsityksiä ja normeja voidaan haastaa tekstein, ja puhui kirjoittamisen ja sanomisen vapaudesta. Vaikka kaikki taide muuttaa tapaamme hahmottaa maailmaa, sanat ovat edelleenkin paras keino tuoda esiin vaihtoehtoja: “Any human power can be resisted and changed by human beings. Resistance and change often begin in art. Very often in our art, the art of words.”

Le Guin kritisoi teksteissään vallitsevaa sukupuolijakoa, yleisiä normeja, ja poliittisten järjestelmien kankeutta. Hänen teoksensa Pimeyden vasen käsi (The Left Hand of Darkness, 1969) räjäytti ajatukset dikotomisesta sukupuolijärjestelmästä. Fiktion keinoin esitetty ajatus siitä, että jokainen voisi olla lapselleen biologisesti sekä siittävä isä että synnyttävä äiti, ja ajatus synnyttävästä valtionjohtajasta herättivät tuolloin kohua. Nyt, viisikymmentä vuotta myöhemmin isiä on jo synnyttäjinä, mutta yhä edelleenkin Suomeen saakka ulottuu uutislööppi, jos jossain päin maailmaa päättävässä asemassa oleva poliitikko osoittautuu olevan raskaana.

Le Guinin kuolinpäivänä oli meneillään Suomen presidentinvaalien loppukiri. Sitä seuratessa mieleeni tuli taas kerran hänen teoksensa Osattomien planeetta (The Dispossesed), jossa anarkistinen yhteiskunta on alkanut jähmettyä ja kriisiytyä. Ajatuksissani se resonoi presidentinvaalien ympärillä käytyä keskustelua monella tapaa. Vaalipaneeleissa puhuttiin Venäjästä, Natosta, EU:sta, aseista, sodasta, uhkista, hieman syrjäytymisestäkin.  Yhdessäkään paneelissa ei kuitenkaan kysytty, miten on mahdollista, että natsit marssivat Suomen 100-vuotisjuhlapäivänä pääkaupungin kaduilla. Kukaan ei kysynyt, miksi sekä YK että Amnesty ovat antaneet Suomelle vakavia huomautuksia turvapaikanhakijoiden kohtelusta. Kukaan ei kysynyt, miksi meiltä pakkopalautetaan ihmisiä kuolemanvaaraan. Kukaan ei kysynyt, mihin kadonneet lapset ja alaikäiset ovat joutuneet.

On kuin ei olisi ollut sanoja, jotka näitä nykysuomalaisia ilmiöitä kuvaavat. Miten se on tapahtunut?

Saksalainen poliittinen teoreetikko (kuten hän itseään kutsui) ja sosiologi Hannah Arendt analysoi fasismia osana yhteiskunnan rakenteita. Hän seurasi saksalaisen joukkotuholeirien organisaattorin, Adolf Eichmanin oikeudenkäyntiä, ja toi esiin raportissaan pahuuden yllättävän arkipäiväisyyden. Holokaustin takana ei ollutkaan demonisia murhajoukkoja, vaan kuivia virkailijoita, tarkkoja lakimiehiä ja tunnollisia järjestelijöitä, jotka selittivät itselleen pelkästään seuraavansa käskyjä.

Juuri nyt sama toistuu Suomessa.  Siitä oli hyvä esimerkki 9.10.2017 Jyväskylässä, Suomen Punaisen ristin vastaanottokeskuksessa tapahtunut, suoraan sisäministeriöstä ohjattu poliisioperaatio. Siinä turvapaikanhakijoiden rauhanomainen mielenosoitus päättyi kymmenien hälytysajoneuvojen tuloon, tuntien operaatioon, mellakkajoukkojen paikalle tuontiin, ja turvapaikanhakijoiden väkivaltaiseen kohteluun. Karkotettava perhe, isä, äiti ja kahdeksankuinen lapsi, kuljetettiin poliisisaattueessa Lappeenrantaan karkotusta varten, mutta kun osoittautui, että palautusperustelu oli epäselvä, perhe tuotiin takaisin Jyväskylään. Nyt perhe on paennut maan alle. Se on vain yksi sadoista turvaa hakeviin ihmisiin osuneista tragedioista maassamme, mutta kaikkein näkyvimmin toteutettu. Sanomalehti  Keskisuomalaisessa silloinen sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kuvaili operaatiota sanoin: ”Selkeä viesti tässä on, että tehtävä suoritetaan loppuun.”

Kaikki operaatioon osallistuneet seurasivat varmasti ohjeita. Niin ne, jotka kokivat syvää häpeää osallistumisestaan, kuin ne, jotka pamputtivat ja suihkuttivat pippurisumutetta suoraan passiivisina maassa istuvien miesten, naisten ja nuorten kasvoille.  He käyttivät vapauttaan toteuttaa ohjeita. He olisivat myös voineet toteuttaa vapauttaan toisin. Kukaan heistä ei tietääkseni kieltäytynyt tehtävästä. Kukaan SPR:n paikalla olleista ei tietääkseni vastustanut operaatiota. Operaatiota ei tietääkseni vastustanut myöskään maahanmuuttoviraston johto. Oli kuin kaikki paikalla olleet, myös media, myös me sivustaseuraajat, minäkin, olisimme kokeneet, että se mitä tapahtui silmiemme edessä, olisi tapahtuva väistämättä.

Operaation jälkeen toteutettiin tutkinta, jonka mukaan poliisi toimi asianmukaisesti ja seurasi ohjeita. Tapahtuma jäi muistiin osana vuoden 2017 arkea, yhtenä siihen osallistuneiden SPR:n, poliisin, ambulanssihenkilökunnan, Migrin johdon, sisäministeriön ja vartiointiliikkeen työpäivänä. He kaikki seurasivat käskyjä, tekivät vain työnsä.

Väistämätön tapahtui. Vai tapahtuiko? Pohdin: entä jos heitä pyydettäisiin kirjoittamaan se päivä, ja halutessaan muuttamaan tarina toisenlaiseksi. Mitä he kirjoittaisivat?

Le Guinin puheen lauseet: Copyright © 2014 Ursula K. Le Guin

(Julkaistu aikaisemmin Peruste-lehdessä 1/2018)

Loivatko kokoomus, keskusta ja siniset Suomeen mustan joutsenen?

allekirjoitus.jpg

Musta joutsen on erittäin epätodennäköinen ilmiö. Sillä on kolme ominaisuutta: sitä ei ole kyetty ennustamaan, sillä on merkittävä vaikutus ja sen kehittyminen on jälkikäteen rekonstruoitavissa. Jälkiviisaudella ilmiö seuraamuksineen näyttäytyykin sitten itsestään selvältä, ja voidaan hämmästellä, kuinka sitä ei kukaan oivaltanut. Musta joutsen –ilmaisu juontaa juurensa aikaan, jolloin länsimainen biologia tunsi vain valkoiset joutsenet. Mustien joutsenten löytyminen Australiasta muutti näkemyksen niiden evoluutiosta. Suuriksi, ennakoimattomiksi ja vaikutuksiltaan merkittäviksi muutoksiksi on mainittu mm. USA:n 9/11 terrori-iskut tai sosiaalisen median murros.

Suurelle enemmistölle tällainen vavisuttava tapahtuma tai muutos tulee yllättäen. Usein murroksesta kuitenkin on ollut olemassa erilaisia merkkejä, jopa kauan ennen tapahtumaa. Olennaista on, miten ennakoivat merkit ovat olleet näkyvissä, onko kyetty ajattelemaan riittävän laajasti eri ilmiöiden luomia mahdollisia tapahtumakulkuja, tai onko pidetty erilaisia tapahtumakulkuja tai ilmiöitä mahdollisina.

Juha Sipilän keskustavetoinen kokoomuksen ja miniryhmä Sinisten (entisten perussuomalaisten kansanedustajien puolueesta eronnut ministeriryhmä) muodostama hallitus on rummuttanut ankarasti lakisesityksillään Suomen perustuslakia. Kolmisenkymmentä hallituksen esitystä on peruuntunut perustuslain vastaisena. Keväällä 2018 lausuntokierroksille lähti 350-sivuinen kasvupalvelulaki. Se oli massiivinen, epäselvä ja epälooginen, torso sekä muodoltaan että sisällöltään. Sen yksi keskeisistä uudistuksista oli avata koko kolmannen sektorin palvelutarjonta markkinoille. Tällä hetkellä kolmas sektori vastaa kolmanneksesta hyvinvointipalveluista, ja on rahoittajille – eli meille veronmaksajille edullinen ja yhteiskunnallisia verkostoja vahvistava. Suuri osa sote-alan yhdistyksistä toimii vapaaehtoisvoimin ja kuntien avustuksin, ja niistä lähes puolet on pieniä, alle 10 työntekijän järjestöjä. Vain muutama työllistää yli 500 henkeä. Jos kasvupalvelulaki hyväksyttäisiin, nämä pienet yhdistykset kilpailisivat Mehiläisten, Sttendojen ja Pihlajalinnojen kanssa.

Jo vuonna 2016 asiaan kiinnitti huomiota mm. Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen kattojärjestön Sosten pääsihteeri Vertti Kiukas, joka kuvasi tulevaisuutta näiden järjestöjen osalta ”sumuiseksi”. https://www.sttk.fi/2016/10/27/parjaa-kolmas-sektori-sote-uudistuksessa/  Tilannetta kuvasi tänä kesänä eri vaihtoehdoin selvitysmies Tuija Brax Sosiaali-ja terveysministeriön julkaisussa Loppuraportti: Järjestöjen rooli maakunta- ja sote-uudistuksessa, Tuija Brax 5.7.2018 Toimijoiden kentältä on vuoden 2018 aikana tullut hyvin suorasukaisesti ilmoituksia siitä, että kasvupalvelulaissa olevien määritteiden myötä kolmannen sektorin mahdollisuudet toimia palveluiden tuottajan käyvät mahdottomaksi. Vaihtoehtona on suomeksi sanottuna lopettaa palveluiden tuottaminen ja toimia pelkkänä sosiaalisena yhdityksenä.

Mitä tämä tarkoittaisi? Hallituspuolueiden sote-valmistelijoiden mukaan tarjonta täydentyisi tässä tapauksessa luonnollisesti, markkinoiden kilpailun kautta. Mitä siitä seuraisi? Kukaan ei tunnu tietävän. Kysymyksiä kuuluu myös vammais-, kehitysvammais-, vanhus-, päihdetyön, työttömien ja lasten kanssa työskentelevien järjestöjen tahoilta. Mitä tapahtuu? Työttömien yhdistykset, katulähetys ja martat ovat ilmoittaneet mediassa lyövänsä hansoja tiskiin. Mikä kaupallinen yritys ottaisi heidän tehtävänsä hoitaakseen? Syntyisikö riittävästi markkinoiden pettäessä sosiaalisen alan yrityksiä? Mitä murroksessa tapahtuu ihmisille, jotka ovat joka minuutti olemassa, eivätkä voi odottaa bisneksen kehittymistä?

Kasvupalvelulaki on vain yksi hallituksen laeista, jotka ovat luoneet laajaa epävarmuutta kansalaisten arkeen ja toimeentuloon. KELA-uudistus sekoitti heikoimmassa asemassa olevien elämän. VR:n toiminnan heikentäminen sekä katastrofiksi osoittautunut taksiuudistus vaikuttavat maan peruslogistiikkaan, ja taas heikoimmassa asemassa olevien elämään pahiten.

Työttömien elämän monimutkaistanut aktiivimallilaki on TE-toimistojen alasajon ja KELAN-sotkujen kanssa yhdessä luonut vakavia tilanteita. Enää ei voi sanoa, etteivätkö nämä olisi olleet joillekin se viimeinen korsi monien muiden vaikeuksien lisäksi. Henkilökohtaista palvelua ei ole, ja on osattava arvata mitä verkkopalveluiden viestit kulloinkin tarkoittavat. Väärin arvaamisesta paukahtaa kuukausien tuloton kausi.

Lainsäädännön ja oikeusvaltioperinteemme kannalta kuvaavaa on myös se, että suomalaisen naisen avioliiton todenpohjaisuuden, sekä turvapaikanhakijoiden uskonnollisen vakaumuksen ja hengenvaaran määrittelee nyt Maahanmuuttovirasto. Lisäksi turvapaikkapolitiikkaamme ovat huomauttaneet niin YK, UNHCR kuin Amnesty International.

Sisäinen jännite kiristyy. Maassamme on kaksikymmentä vuotta saanut vapaasti asettaa vastakkain kansanryhmiä ja maamme köyhiä. Maahanmuuttajia kohtaan yllytetään avoimesti ja organisoidusti maamme ykkösmedioiden keskustelupalstoilla ja voi kysyä, näemmekö kevään vaaleissa äärioikeistolla Ruotsidemokraattien kampanjamallin. Pohjoismaisen vastarintaliikkeen tekojen tuomitsemisen, niiden oikeuskäsittelyn ja liikkeen kieltämisen viipeet kertovat oman tarinansa.

Edelleenkin perustuslakivaliokunnassa käsiteltävänä olevan sote-lain kanssa nämä ovat sellainen epävarmuustekijöiden suma, että on syytä kysyä, millaisia seurauksia niillä on. Ja koska on aivan selvää, että vastauksia ei ole muutama, vaan niitä on alkaen perustuslain soveltamisesta aina ihmisoikeuksien murentamiseen ja yksittäisen ihmisen kaikkiin kriittisiin elämäntilanteisiin, väitän, että Sipilän hallitus on luonut Suomeen sisäpoliittisen mustan joutsenen. Sen seurauksia emme voi ennustaa, emmekä hallita, ja kuitenkin jälkeenpäin voidaan selvästi seurata kehityskulkua, ja kertoa, että vuosien varrella kehityskulun suunnasta varoittaneita löytyy. (Julkaistu aikaisemmin Peruste-lehdessä 2018)

Suomen turvapaikkapolitiikka Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen?

§9

Oman poliittinen aktiivisuuteni alkoi 12-vuotiaana, Biafran nälänhädän ja Vietnamin sodan herättämänä. En siksi ihmettele lainkaan USA:n aselakien muuttamista vaativien nuorten kykyä osata ilmaista itseään ja ottaa kantaa.  Kansalaisuuden ja puheoikeuden katsotaan olevan osa länsimaisen demokratian rakenteita. Koko ikäni olen ajatellut Suomen olevan tässä suhteessa mallimaana. Ihmisoikeusongelmat olisivat muualla: suurvaltojen vallankäytössä, diktatuureissa, kaoottisissa, sotaakäyvissä yhteiskunnissa, nälänhädän ja poikkeusolojen maissa.

Sen tähden on jotakin sanoin kuvaamattoman outoa ja vieraannuttavaa havaita elävänsä yhteiskunnassa, jossa perusihmisoikeuksien hakeminen osoittautuu ensinnäkin tarpeelliseksi, ja toisekseen äärimäisen vaikeaksi. Olemme tottuneet siihen, että perus- ja ihmisoikeudet toteutuvat virkamiesten toimin, ja että vain harvoin kansalaiset joutuvat ottamaan kantaa lakien ja asetusten toteutumiseen. Että Suomi  on oikeusvaltio.

Nyt monet asiat kertovat Suomen jatkuvista ihmisoikeusrikkomuksista. Yhä enenevässä määrin asioita tuodaan esiin median ja kansalaisaloitteiden kautta. Kuntatasolla ovat kriisiytyneet kaikki hoivan ja koulutuksen sektorit, mutta selvästi pahiten vanhustenhoito ja päivähoito, sekä toisen asteen koulutus nuorisotyöttömyyksineen ja kadonneine poikineen. Normaalin viranomaistoiminnan lisäksi on tullut tarpeen käyttää kanteluita aluehallintoon ja kriisi-ilmoitusten tekoa, kun esimerkiksi sijaiskielto aiheuttaa vaaratilanteita hoivayksiköissä.

Suomen valtio on suhteellisen lyhyessä ajassa kerännyt myös huomattavan raskaat kansainväliset moitteet nimenomaan ihmisoikeusasioissa. Kansainvälinen ihmisoikeustuomioistuin on toistuvasti joutunut korjaamaan koko Suomen oikeusjärjestelmän läpikäyneitä negatiivisia päätöksiä, esimerkiksi kidutuksen uhrien osalta. Ranska ei toistuvasti palauttanut turvapaikanhakijaa, koska ei luota Suomen turvapaikkapolitiikkaan. Suomen turvapaikkapolitiikan epäonnistumisesta on huomauttanut vakavasti YK sekä Amnesty International. Myös Unicef on antanut Suomelle vakavan huomautuksen alaikäisten kohtelusta oikeusprosessissa.  Suomen lapsiasiavaltuutettu on toistuvasti arvostellut turvapaikkapolitiikkamme seurauksista, jotka koskevat myös palautettujen lasten Suomeen jääviin tovereihin.

sirapakkopalatuslentoTaustaa tilanteelle antaa Turun yliopiston, Åbo akademin ja Yhdenvertaisuusvaltuutetun 22.3.2018 julkistama tutkimus Migrin toiminnasta. (http://www.utu.fi/fi/yksikot/law/tutkimus/katsauksia-ja-tutkimusraportteja/Sivut/home.aspx)  Se osoittaa, että hallitus on tarkoituksellisesti heikentänyt turvapaikanhakijoiden oikeudellista asemaa. Vuosien 2015 ja 2018 turvapaikkapäätösten vertailu osoittaa selvästi turvapaikanhakijoiden oikeusturvan romahtaneen.

Turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksia koskeva muutos tapahtui 1.1.2016 kun Ulkomaalaislakiin tehtiin heikennyksiä turvapaikanhakijoiden oikeusapuun. Ulkomaalaislaki on sinänsä pätevä, ja näyttää antavat takuut turvapaikanhakijan oikeudesta saada asiansa tutkituksi. Näyttää nopeasti katsottuna siltä, että 1.1.2016 tehdyt lainmuutokset olisivat olleet vain pieniä heikennyksiä turvapaikanhakuprosessiin. Turun 22.3.2018 julkistetun tutkimuksen valossa ne ovat Migrin heikkojen haastattelujen kanssa olleet katastrofaalinen käänne ihmisoikeuksille maassamme. Tutkimuksessa näkyy, että viranomaisten tulkintalinja vuonna 2017 on kiristynyt selvästi verrattuna paitsi vuoteen 2015. Ilman kunnollista lakiapua turvapaikanhakijalla ei ole kunnollisia mahdollisuuksia virheiden korjaamiseen, valittamiseen tai prosessin valvomiseen.

Turvapaikanhakijoiden heikennetty tutkinta, lakiapu ja sitä kautta virheellisiin premisseihin pohjautuvat oikeusprosessit ovat aiheuttaneet sen, että lakiprosessit eivät toteuta lain kirjainta eikä sen henkeä. Niissä tapauksissa, joissa vapaaehtoisvoimin on autettu turvapaikanhakijaa, on asiaa voitu korjata kansainvälisen ihmisoikeustuomioistuimen kautta. Perustavanlaatuisten oikeuksien toteutuminen ei kuitenkaan missään tapauksessa saisi oikeusvaltiossa riippua sattumasta. Tästä huomauttaa muun muassa vuonna 2015 julkaistu Turvapaikkaa, rajoja ja maahanmuuttoa koskevan Eurooppa-oikeuden käsikirja (2015.)

Vuoden 2016 Suomen ulkomaalaislakiin tehdyt muutokset kohdistuvat nimenomaan turvapaikanhakijan oikeuteen saada lakiapua. Tämä kuitenkin pitäisi olla taattu lainsäädäntömme lisäksi myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen kautta. Euroopan neuvoston jäsenmaat kuuluvat sen piirin, ja sen noudattamista voidaan valvoa Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimessa. Sen määräykset myös ulottuvat rikosoikeudellista oikeudenkäyttöä laajemmalle hallinto-oikeudelliseen toimintaan. Turun tutkimuksen pohjalta kysyi jo keväällä 2018, tulisiko sen prosessit ottaa käyttöön?  (Julkaistu aikaisemmin Peruste 3/2018)

Oikeus, juridiikka, moraali

Ensimmäinen Peruste-kolumnini vajaa vuosi sitten sivusi Hannah Arendtin valinnan ja vastuun kysymystä, jota hän pohti seuratessaan saksalaisen SS-upseerin, Adolf Eichmanin oikeudenkäyntiä vuonna Israelissa 1961. Tekstilleni antoi alkusysäyksen amerikkalaisen kirjailijan Ursula K. Le Guinin kuolema. Pohdin Le Guinin ja Hannah Arendtin ajatusten läpi ihmisen valinnanmahdollisuuksia, vastuuta ja oikeutta kieltäytymiseen. Analysoin Jyväskylässä vuonna 2017 Salmirannan vastaanottokeskukseen tehtyä hyökkäystä, jossa yksilapsinen perhe vietiin palautettavaksi kyynelkaasun avulla, väkivalloin, läpi passiivista vastarintaa tekevien turvapaikanhakijoiden joukon. Poliisit pitivät huolen sitä, että sisäministeriön antama käsky tapahtui. Perhettä ei lopulta palautettu vaan he tulivat takaisin vastaanottokeskukseen. Kysymys jäi, toteutuiko oikeus, ja kenen oikeus, ketä kohtaan?

dav
Yksi monista mielenosoituksista afgaanipakolaisten palautuksia vastaan Jyväskylässä. Turhaan.

Tuossa ensimmäisessä kolumnissani kirjoitin: ” — Hannah Arendt analysoi fasismia osana yhteiskunnan rakenteita. Hän seurasi saksalaisen joukkotuholeirien organisaattorin, Adolf Eichmanin oikeudenkäyntiä, ja toi esiin raportissaan pahuuden yllättävän arkipäiväisyyden. Holokaustin takana ei ollutkaan demonisia murhajoukkoja, vaan kuivia virkailijoita, tarkkoja lakimiehiä ja tunnollisia järjestelijöitä, jotka selittivät itselleen pelkästään seuraavansa käskyjä.” Seuraavansa lakia. Olen nyt seurannut viranhaltijoita ja poliitikkoja, jotka ovat yli kymmenen vuotta selittäneet pois fasismin nousua maassamme. Tänä vuonna itsenäisyyspäivän uusnatsien kulkueen kärjessä avautuivat hakaristiliput. Se herätti kansalaiset ja päättäjät – vai herättikö? Poliisi keräsi liput pois, ja niiden kantajat saivat syytteen. Marssi sai jatkua poliisin ja valtiovallan suojeluksessa. Fasismin vastustaminen jätettiin kansalaisten tehtäväksi.

Hakaristilippujen, ja niitä kantavan, kielletyn Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen laillisuuden pohdinta eivät ole ainoita kiinnostavia lain ja oikeuden toteuttamisen kenttiä maassamme. Kuluneen vuoden aikana voimaan tuli ns. aktiivimalli-laki, joka asettaa kansalaisia eriarvoiseen asemaan lain takia. Ranska ei palauttanut Suomeen meiltä sinne paenneita turvapaikanhakijoita, koska koki sen heille turvattomaksi vaihtoehdoksi. Pakolaisten puolesta ry teki kansalaisaloitteen, koska se oli todennut, että oikeusavun takaavan lain heikennys vuonna 2016 mahdollisti turvapaikanhakijan mielivaltaisen kohtelun. Nykyinen hallitus on saanut aikaan ja perunut kolmisenkymmentä perustuslakia rikkovaa lakiesitystä, ja tulevan vuoden alussa käsittelyyn tulee lisää lakeja, joiden vaikutus maahamme on täysin ennalta-arvaamaton. Jos ne hyväksytään. Tutkimukset kertoo ihmisten laillisesta kurjistamisesta, syrjäyttämisestä, siitä kuinka ihmisiä lainsäädännön tuloksena katoaa järjestelmästä. Perusturvasta – siis siitä viimeisestä lakisääteisestä tuesta voidaan leikata yhä useammalta 20 ja 40 % aivan laillisin, ”työvoimapoliittisin perustein”.

Sanalle oikeusvaltio on tullut Suomessa uusi merkitys.  Mitä se tarkoittaa?

Kielitoimiston mukaan oikeus tarkoittaa esimerkiksi jollekulle yksilölle oikeusjärjestyksen mukaan kuuluvaa valtaa tehdä jotakin. Demokraattisen päätöksenteon mukaisesti se tarkoittaa myös valitulle enemmistölle valtaa päättää yli vähemmistön. Ihmisellä on erilaisia oikeuksia, voipa hän myös katsoa oikeudekseen käyttäytyä miten tahansa.

Toinen määritelmäkategoria puhuu oikeudenmukaisuudesta, siitä, mikä on oikein. Vahvimmalla, voittajalla tai enemmistöllä on oikeus puolellaan, mutta voidaan myös antaa armon käydä oikeudesta. Voi kysyä, tapahtuuko tällöin oikeus vai armo. Oikeudenmukaisuuteen kuuluvat vahvasti juridisen oikeuden ja oikeusvaltion käsitteet.

Meillä on oikeusjärjestelmä ja olemme osa kansainvälinen oikeusjärjestelmän monia sopimuksia. Jos rikomme kansainvälisiä sopimuksia voi Suomen tuomita. Mutta entä jos omaa kotimaista oikeuttamme, lakia, rakennetaankin rikkomaan ihmisoikeuksia?

Suomi on allekirjoittanut mm. sosiaalisten oikeuksien peruskirjan. Suomi ei kuitenkaan ole tunnustanut sosiaalisten oikeuksien laskelmia köyhyyden lisääntymisestä ja kasautumisesta maassamme, koska” kokonaisuutena” peruskirjan ehdot täyttyvät. Näin se näkee siitä huolimatta, että eroa peruskirjan vaatimuksiin v. 2019 on sosiaaliavustuksissa noin 40 prosenttia ja sosiaaliturvaetuuksissa noin 30 prosenttia. Siksi asiassa on jo toisen kerran tehty kantelu Euroopan neuvostolle tehty (Complaint no. 172/2018 Finnish Society of Social Rights v. Finland). Lisäksi Suomen sosiaalioikeudellinen seura (SSOS teki syksyllä 2018 aktiivimallista valituksen Euroopan neuvostoon (172/2018), syrjivänä ja perustuslain vastaisena.

Päätin lähteä mukaan kevään 2019 eduskuntavaaleihin ehdokkaana. Kuluneen kymmenen vuoden aikana rasismin ja fasismin nousu ja kuntapoliitikkona toimiminen on vetänyt minut siihen maailmaan, jossa pyritään aktiivisesti ja päämäärin muuttamaan yhteiskunnan suuntaa. Se on ollut tutkijalle outo maailma: asettautumista itsenä osaksi poliittista merkitysjärjestelmää. Se on kuitenkin oikeusjärjestyksen mukaan minulle kuuluvaa valtaa tehdä jotakin, ja tällä hetkellä tunnen, että haluan vahvasti tavoitella takaisin sitä oikeusvaltiota, jossa kuvittelin eläneeni yli 50 vuotta.

YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen päivänä 10.12.2018

1. artikla. Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.