”You cannot buy the revolution. You cannot make the revolution. You can only be the revolution. It is in your spirit, or it is nowhere.”
Ursula K. Le Guin
Kuntapoliitikkona seurasin työvoimapolitiikkaa, kun aktiivimallilakialoite järkytti. Sitä vastustettiin, ja niin perustuslakivaliokunta, asiantuntijat kuin Työttömien Keskusjärjestökin lausuivat siitä kriittiset sanansa. Aktiivimallia vastustava kansalaisaloite keräsi yli 50 000 nimeä, ennen kuin se keskeytettiin käsittelyyn viemiseksi. lin ällistynyt: 50 000 ja risat. Meillä on tuolloin koko maassa työttömien yhdistyksissämme noin 5000 jäsentä. Tämä pani silloin miettimään.
Olin itsekin keräämässä jyväskyläläisen taiteilijan ja aktivistin, Minttu Koposen aloitteesta Jyväskylässä addressiin allekirjoituksia kauunginkirjastossa. Addressiin tulivat allekirjoittamaan työttömien lisäksi työssäkäyvät, eläkeläiset, hyvätuoloiset ja koulututetut, monet ihmiset, jotka eivät olleet edes äänestäneet eläessään, tai olleet mukana minkäänlaisessa poliittisessa toiminnassa. Pohdin, millainen rooli työttömien yhdistyksillä ja kattojärjestöllä oli tämän aktiivimallin estämisen suhteen. Menin Työttömien Keskusjärjestön vuosikokoukseen sitä kysymään ja tulin valituksi puheenjohtajaksi.
Tässä muuten uutinen sille, joka kuvittelee, että tässä taas puhuu isopalkkainen järjestöpamppu: puheenjohtajan tehtävä ole päivätyö, vaikka siihen ladataan paljon odotuksia. Työttömien järjestön puheenjohtajana sain palkkiota ajastani 300 euroa kuussa. Matkat ja majoitus sekä lounas Helsingissä korvattiin. Usein kävin Pasilassa tai Helsingissä päiväkseltään. Kuljin yleensä julkisilla, mutta äitini sairastuttua käytin myös autoa. Kkilometrikorvausten sijaan sain korvauksen halvimman julkisen mukaan.
Aloittaessani omaa urakkaani muutos oli jo ilmassa. Lakiesitys julkisista rekrytointi- ja osaamispalveluista oli menossa eduskunnalle toukokuussa. TE-palveluiden hankkimista suunnattiin järjestöiltä yrityksille, ja tuleva TE-palveluiden siirtyminen kunnille oli valmistelussa. Tukiin tai korvauksiin liittyvien päätösten vakuuttiin säilyvän viranomaisilla, vaikka konsulttiyhtiöt ovat jo valtaamassa kenttää. Työnvälityksen palveluita saisi jatkossa myös yksityisiltä ja julkisilta yrityksiltä. Mikä olisi tulevaisuudessa tässä työttömien yhdistysten paikka? Lähdemmekö tarjouskilpailemaan? Onko meillä tähän strategia? Näitä pohdimme, kun koko yhteiskunta alkoi murtua.
Sipilän hallituksen vuosien aikana radikaaleja esityksiä tuli niin paljon, että ne hädin tuskin ehdittiin huomata, saati reagoida. Marinin hallituksen aikana keskustelu ministeriöiden kanssa parani merkittävästi, ja koronan aikana se oli tiivistä. Ministeri Aino-Kaisa Pekonen aloitti silloin kriisin keskellä toimintamallin, jossa meidänkin kauttamme seurattiin köyhimpien ihmisten selvitymistä kriisin keskellä. Orpon-Purran hallituksen aikana aikaavievien lausuntojen tekemiseen annettu aika pieneni taas naurettavan lyhyeksi. Se selittyi, kun kävi ilmi, että niitä ei edes luettu Orpon hallinnossa selityksellä: ”ne eivät perustu tietoon”. Koska järjestöt ovat oman alansa asiantuntijoita, ja tekevät paljon tutkimusyhteistyötä ja selvityksiä myös itse, tämä selittää sen asiantuntemattomuuden, millä Orpon-Purran hallitus on sote-ja järjestöpäätöksensä tehnyt.
Mitä sitten saimme aikaan? Kun aloitin puheenjohtajana, asetimme viestinnän erikoisasiantuntijamme, pitkän linjan toimittajan Leena Valkosen johdolla tavoitteeksi median koulutuksen: kommentit sohvan pohjalla laiskottelevista luusereista oli arkipäivän sanastoa. Julkisuudessa oli rakennettu tarina ”loisivista työttömistä ja sisukkaista selviytyjistä”. Päätimme, että se olisi syytä muuttaa vastaamaan todellisuutta. Työttömyydellä on tuhannet kasvot. Kyse on aina elämänlaadusta ja ihmisten mahdollisuuksista tehdä valintoja. On oikeus vaatia hyvää elämää maailmassa, jossa myös työn uudelleen jakaminen on väistämätön tosiasia. Tämä tiedon tarjonnan projekti onnistui, ja näen, että media avaa nyt monipuolella tavalla työn, arjen, talouden, tuotannon ja vaihtoehtojen risteämistä.
Edunlvalvonnassa veimme aikanani tietoa puolueisiin ja kattojärjestöihin, teimme yhteistyötä kirkkohallituksen ja muidoen organisaatioiden kanssa, kehitimme esimerkiksi Kuka kuuntee köyhää- tapahtumaa ja veimme sen eduskuntaan, rakensimme Terveydeksi-toiminnan, joka on tarpeen hyvinvointialueiden toiminnan alettua ja lainmuutosten takia. Pieni organisaatio, 3 ihmistä ja terveydeksi-hanke, oli tehokas.
Työttömyys ei ole ihmisen määre, kuten oikeiston suunnasta pyritään vahvasti osoittamaan, vaan erityisesti pitkittyessään rakenteellisen eriarvoisuuden tuottama loukku. Kun tulin puheenjohtajaksi keväällä 2018, en tiennyt, että olisin siinä luottamustehtävässä lopulta seitsemän vuotta. Matkustin ympäri maata järjestöissä, sain ystäviä, olin mukana valtakunnallisessa edunvalvonnassa, olin työttömien ääni kommentoidessani mediassa ja edistin työttömien asemaa yhdessä hienon asiantuntijaporukan kanssa. Se oli etuoikeutettu kausi elämässäni. Muistelen sitä ylpeydellä.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.