Kuka on Irma Hirsjärvi?

Olen 62-vuotias Juvalla syntynyt tutkija, poliitikko, aktivisti ja kultuuurin monitoimija.

sirkeakasvo

Väittelin Jyväskylän yliopiston nykykulttuurin tutkimuksen oppiaineeseen kirjallisista yhteisöistä vuonna 2009. Olen myös kirjastovirkailija, kirjallisuuden maisteri ja olen opettanut lähes 20 vuotta luovaa kirjoittamista – monen muun toimen ohessa.

Projektityönä olen tehnyt enimmäkseen tutkimuksen, aluekehittämisen ja kulttuurimatkailun sekä kulttuurin kehittämistyön projekteja. Ne ovat olleet alueellisia, maakunnallisia ja kansainvälisiä. Viimeksi työskentelin Karstulan, Kannonkosken, Kivijärven ja Kyyjärven kunnissa Neljän koon tarinatalkoot-aluekehittämishankkeessa. Vuodesta 1991 lähtien tein Jyväskylän Kesän puheohjelmaa ja festivaalin avulla Jyväskyläänkin saatua Euroopan suurinta maksutonta sf-tapahtumaa, Finnconia. Sen tiimoilta olin perustamassa myös valtakunnallista sf- ja fantasiaseurojen kattojärjestöä Finncon-yhdistys ry:tä, joka on on kansainvälinen verkosto, kuten on Suomen Science Fiction- ja fantasiatutkimuksen seuran, Finfar, jota perustamassa olin myös.

Ihmisten keskimääräinen arki on tuttua. Työttömyyden pätkiä olen kokenut kaksikymppisenä peruskoulun käyneenä kahden lapsen yksinhuoltajana, opiskelijana, maisterina ja nyt yli-ikäisenä tohtorinakin. Leipä on usein ollut ohuina viipaleina maailmalla.

Tunnen hyvinvointivaltion merkityksen, Kaksikymppisenä yksinhuoltajana tutustuin ammattitaidottomien tyko-koulutukseen. Kun puhutaan soskun asiakkaista, nostan aina käteni. Tiedän mitä on nälkä, tiedän miltä tuntuu, kun ei voi vastata lapsensa tarpeisiin vuosi toisensa jälkeen, vaikka tekisi kuinka montaa työtä samaan aikaan. Tiedän miten velka painaa. Tiedän myös, miten yhteiskunnan tuki auttaa perhettä ja sitä kautta lasten kasvua vastuulliseen aikuisuuteen, kuinka se antaa elämälle mielekkyttä ja toivoa huomiseen.

Lähdin mukaan puoluepolitiikkaan vasta viisikymppisenä, vuonna 2011. Minulla ei siis ole poliittista ’uraa’ takana. Käytän tervettä kiukkua ja sisua: se on oivallinen voima saada asioita aikaan. Tekeminen helpottaa. Sillä saa myös aikaan. Kirjallisuuden rahoituksen tahmatessa tein mm. aloitteen Finnconille vakituisen rahoituksen hankkimisesta, olin luomassa Keski-Suomen kirjailijoiden monivuotista kirjailijakiertuetta, ja tuomassa Keski-Suomen kirjailijoita kansainväliseen kirjailijataloverkostoon Baltian alueen Baltic Ring projekteissa Kulttuuri 2000-rahoituksella. Ymmärrän myös sen kuuluisan kulttuurin panos-tuotossuhteen päälle. Yksi sijoitettu euro tuottaa kuuden euron verran tulosta – myös kansantalouteen.

Olen ollut valtuustoryhmäni sihteeri ja puheenjohtaja ja maakuntavaltuutettu. Parastaikaa olen kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu ja Jyväskylän kaupungin tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja. Tällä hetkellä olen Jyväskylän kaupunginhallituksessa, Keski-Suomen aluevaltuutettu, ja Keski-Suomen aluevaltuuston tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja.

Olen pyrkinyt toimimaan kaikessa tasavertaisten oikeuksien puolesta. Olin keräämässä aktiivimallia vastustavaa addressia ja tekemässä pakolaisten oikeusturvaa vaativan kansalaisaloitteen Pakolaisten puolesta ry:n väen kanssa. Olen kirjoittanut ja puhunut aktivistina, tehnyt myös performansseja. Muidenkin kuin oman kylän ihmisten kohtalot koskettavat meitä kaikkia, sillä jos yhtä ryhmää poljetaan esimerkiksi murtamalla lainsäädäntöä, alistettuja ryhmiä on pian monta.

Eduskunta on meidä lakiasäätävä elimemme. Se ei voi olla kenen tahansa käsissä.  Olemme nähneet lasten, pienituloisten, sairaiden, koululaisten ja opiskelijoiden, työttömien oikeuksien horjuttamista, olemme nähneet Suomen jakautuvan kahtia. Suomen perustuslakia koeteltiin Sipilän kaudella kymmenillä perustuslakiin pysähtyneillä lakiesityksillä. Koulutuksesta ja tutkimuksesta leikattiin tuolloin ennätykselliset 200 miljoonaa. – tila jota Vasemmistoliitto on päässyt korjaamaan nyt.

Koronan aikana elvyttävä politiikka on toiminut, ja pitänyt Suomen pinnalla vaikeassa tilantessa. Hallitus on onnistunut reippailla ja päämäärätietoisilla ratkaisuilla pitämään yhteiskunnan toiminnassa ja nostamaan työllisyyttä lähes 75 prosenttiin. Se on huikea saavutus, josta on hyvä jatkaa.

Suomen sisäinen ja ulkoinen turvaisuus ovat nyt historiallisessa testissä. Energiakysymys koskettaa kovimmin pienituloisimpia – ja se on turvallisuuteen kuuulva keskeinen asia tänä talvena. Uusnatsit marssivat yhä avoimesti kaduillamme, kuten tapahtui Suomen 100-vuotisjuhlapäivänä. Uhka äärioikeiston suhteenärioikeiston uhka ei kuitenkaan ole ohi. Sen yhteys Venäjän kansainvälisiin vaikuttamisyrityksiin on suora.

Näen, että Natoon liittyminen on astumista miinakentälle, jossa roolimme rauhan ja liennytyksen kärkimaana on entistäkin tärkeämpi. Nato ei ole ”länsimainen arvoyhteisö”, vaan toistensa kanssa vallata kamppailevien valtioiden koalitio. Naton kautta maailmantilanteeseen luo varjon voimakkaasti myös meneillään oleva USA:n sisäpoliittinen kriisi.

Venäjän hyökättyä brutaalisti Ukrainaan oli selvää, että jokainen pakeneva ihminen ansaitsee apua. Vuoden 2015 kaltaista maahanmuuttovastaista väkivalta-aaltoa ei syntynyt. Se sijaan Refugees Welcome-verkoston tapainen valtakunnallinen apuverkosto käynnistyi nopeasti ja toimii tehokkaasti sekä maassamme oleville toissijaista suojelua tarvitseville, että Ukrainaan virtaavan avun kautta.

Tarvitsemme eduskuntaan ihmisiä, joilla on samaan aikaan kyky ymmärtää kansalaisten arkea, Suomen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn tekijöitä, sekä sisäisen että ulkoisen turvallisuuden jännitteiden takana olevia vaikutteita, ja kykyä etsiä yhteistyössä ratkaisuja paremman tulevaisuuden puolesta.

Ipan luottamustehtäviä

  • Työttömien Keskusjärjestön puheenjohtaja
  • Jyväskylän kaupunginhallituksen jäsen, valtuutettu
  • Keski-Suomen aluevaltuuston tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja
  • Keski-Suomen aluevaltuutettu
  • Vasemmistonaisten hallituksen, Valtikan hallituksen jäsen

Ipa tutkii, kirjoittaa ja opettaa

Tutkinnot:

  • Tohtorintutkinto Jyväskylän yliopisto, nykykulttuurin oppiaine 2009
  • Maisterin tutkinto, Jyväskylän yliopisto, kirjallisuuden oppiaine 1993
  • Kirjastovirkailijan tutkinto 1984

Akateemiset työtehtävät (valikoima)

  • Jyväskylän yliopisto, Koneen säätiön rahoittaman Mediakohu-pilottihankkeen tutkija ja toinen koordinaattori 4/2017 – 9/2017
  • Jyväskylän yliopisto, Globaalin The World Hobbit-tutkimushankkeen itsenäisen Suomen osahankkeen, Suomen Kulttuurirahaston rahoittaman projektin Uses of fantasy-projektin vetäjä 3/2016-3/2017
  • Jyväskylän yliopisto, tutkijana Suomen Akatemian rahoittamassa Urpo Kovalan hankkeessa Populism as movement and rhetoric, Jyväskylän yliopisto, Nykykulttuurin tutkimuskeskus (2012-2016)
  • Jyväskylän yliopisto, kansainvälisen projektin koordinaattori ja tutkija 1/2009 – 7/2010 /Suomen Akatemia), Nykykulttuurin tutkimuskeskus. Professori Sirkku Kotilainen: The Global comparative research on youth media participation in Argentina, India, Egypt and Finland. Projektiryhmän jäsen 2011 –2014.

Muut toimet (valikoima)

  • Sanataideohjaaja: Neljän Koon tarinatalkoot 2018–2019
  • Kotimaisen verkostoseminaarin, KOHU-seminaarin pääjärjestäjä vuonna 2017, Jyväskylän yliopisto
  • Kansainvälisen Populism as movement and rhetoric -seminaarin pääjärjestäjä vuonna 2016, Jyväskylän yliopisto
  • Member of the Global and Finnish research team of the global Game of Thrones project: leader of the global project: Professor Martin Barker
  • Uses of fantasy-seminaarin järjestäjä vuonna 2016, Jyväskylän yliopisto
  • Member of the Nordic researchers group of the global The Hobbit – a World project 2014 – 2016
  • Member of the editorial board of Fafnir, Nordic Journal of Science Fiction and Fantasy (referee) 2014 – 2015
  • Member of the global research team of The World Hobbit project of the reception of The Hobbit movie, by Professor Martin Barker, Professor Matt Hills (Aberystwyth University, UK), and Dr Ernest Mathijs (University of British Columbia, Canada) 2013 –
  • Founding member and the chairwoman of The Finnish Society for Science Fiction and Fantasy Research, the publisher of Fafnir, Nordic Journal of Science Fiction and Fantasy (referee) 2013 –
  • Head of the Jyväskylä Forum for Social Discussion 2012 –2013

Akateemisia julkaisuja (lyhyt valikoima)

  • Hirsjärvi, Irma & Kovala, Urpo (2017) ”Preface: Two Paths to Fantasy Studies.” Fafnir – Nordic Journal of Science Fiction and Fantasy Research 3–4/2017. Verkkojournaali: http://journal.finfar.org/articles/two-paths-to-fantasy-studies/
  • Arjoranta, Jonne & Hirsjärvi, Irma & Kovala, Urpo & Saresma, Tuija, Ruotsalainen, Maria (2017) ”Turvetta tupaan: faktat, valheet ja affektiivinen vastaanotto Turveinfo-mainoskampanjassa”. Media & Viestintä 3-4/2017. Verkkojulkaisu https://journal.fi/mediaviestinta/issue/view/4734
  • Hirsjärvi, Irma & Kovala, Urpo, Ruotsalainen, Maria (2016). ”Patterns of reception in Denmark, Finland, and Sweden: Differences and convergences”. Participations November, 2/2016 (13) Verkkojulkaisu: http://www.participations.org/
  • Patha-Shelat, Manisha & Kotilainen, Sirkku & Hirsjärvi, Irma, 2015. ”A Polycentric Approach to Comparative Research: Reflections on an International Youth Media Participation Study”. Journal of Children and Media 07/2015. 9(3):386-393.
  • Taalas, Saara & Hirsjärvi, Irma (2013) ”Fandom as a Mode of Second Production – Active Audienceship of the Rising Shadow”. International Journal of Management Concepts and Philosophy 7 (3/4):245.
  • Hirsjärvi, Irma (2009) Faniuden siirtymiä. Suomalaisen science fiction fandomin verkostot. (väitöskirja). Jyväskylä. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja.
  • Blomberg, Christian, Hirsjärvi, Irma & Kovala, Urpo (2005) Totutun tuolla puolen. Fantasian rooleista taiteessa ja kommunikaatiossa. Helsinki, BTJ.
  • Blomberg, Christian, Hirsjärvi, Irma & Kovala, Urpo (2004) Fantasian monet kasvot. Helsinki, BTJ.

Muut julkaisut (lyhyt valikoima)

Irma Hirsjärvi
Irma Hirsjärvi
  • Skepsis-lehden toimituskunnassa 2021 –
  • Hirsjärvi, Irma (2019) Pisaroita tulevaisuuksista. Novellikkoelma. Omakustanne.
  • Hirsjärvi, Irma (2018) ”Freedom is a heavy load” – feministisistä utopioista. Teoksessa Utopia työkaluna. Toim: Minna Mentula, Keijo Lakkala, Simo Suominen, Hanna Era. Helsinki, DSL.
  • Henriksson, Saara, Hirsjärvi, Irma & Leinonen, Anne (toim.) (2014) Kummallisen kirjoittajat. Opas kirjallisen maailman luomiseen. Tampere: STK.
  • Hirsjärvi, Irma et al. (2014) Nin iyo Kurtun – Mies ja kanto. Somalian-Finnish folk tales and stories in two languages. Koneen säätiön rahoittama projekti 2013–2014. Jyväskylä: Aurinkovuosi.
  • Hirsjärvi, Irma (2013) Suuri kieltäytyminen muutoksen agenttina. Teoksessa: Mustat joutsenet. Mikä muuttaa maailmaa seuraavaksi? [toim: Päivi Lipponen ja työryhmä]. Eduskunta: Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisuja 4/2013
  • Kolumneja Peruste-lehdessä 2018, artikkeleita, kolumneja, novelleja ja juttuja eri medioissa.