Ipa, jyväskyläläinen

Ipa, jyväskyläläinen

Muutin 12-vuotiaana perheeni kanssa Pieksämäeltä Jyväskylän Kuokkalaan, Jokivarteen, vuonna 1972.  Autiuden keskellä tuulessa vinkui muuntaja, joku oli spreijannut sen kylkeen sanat ”Kuokkala City. Tuolloin koko alueen asukasmäärä mitattiin sadoissa, nyt siellä asuu 18 000 jyväskyläläistä. Kehityksen seuraaminen on ollut välillä henkeäsalpaavaa.

Lasteni kanssa asuin pitkään Tuulenkylän asukasyhdistyksessä, maan ensimmäisessä virallisessa yhteisöasumiskohteessa. Kiersin maata kertomassa yhteisöstä, ja olen kuulemma Tampereen Pehkunpohja-yhteisön kummitäti.  Olen ollut perustamassa myös Kuokkalan Basaaria, kaupunginosan yhä merkittävintä tapahtumaa, ajamassa Kuokkalaan kirjastoa ja taistelemassa Kuokkalan terveyskeskuksen säilymisen puolesta. Olen yhä sielultani kuokkalalainen, 45 vuotta siellä asuttuani.

Muutama vuosi sitten muutin puolisoni kanssa Köhniölle. Olen vireän  Kypärämäki-Köhniön asukasyhdistyksen varapuheenjohtaja, ja siinä roolissa mm. laitoin alkuun asukkaiden toivoman Köhniönjärven uimahyppytornin keräyksen.

Ensimmäiseltä ammatiltani olen kirjastovirkailija. Tähtäsin kirjastoauton kuljettajaksi, mutta harhauduin yliopistoon. Tuore kirjallisuuden maisteri aloitti työt Keski-Suomen maakuntaliitossa kulttuurin EU-aluekehittämisohjelman kokoajana.

Viitisen vuotta kultuurimatkailun aluekehittämisprojekteja tehtyäni siirryin Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen kirjoihin, jonne väittelin. Projektit, joissa olen työskennellyt, ovat olleet kansainvälisiä tai maakunnallisia EU:n aluekehittämishankkeita sekä kulttuuri- ja tutkimusprojekteja. Lisäksi olen opettanut siinä sivussa luovaa kirjoittamista lähes 20 vuotta.

Harrastuksiini kuuluu kirjoittaminen ja kirjallisuus, erityisesti tieteisfiktio. Monet tuntevat minut suomalaisen science fiction harrastajien 2isoäitinä2, sillä järjestin Jyväskylän Kesään ohjelmatekijänä sekä seminaareja että Finncon-tapahtumia parinkymmenen vuoden ajan. Väitöskirjanikin käsitteli suomalaisten tieteisfiktion harrastajien verkostumista ja kansainvälistymistä. Olen Keski-Suomen kirjalijoiden jäsen, ja sielläkin olin aikanaan hallituksessa, sekä suunnittelijana Baltian alueen kirjailijatalojen kehittämishankkeissa, Baltic Ring I, II ja II-projektien hallituksissa.

Lähdin mukaan puoluepolitiikkaan viisikymppisenä, kun äärioikeisto nousi näkyväksi. Se teki minusta aktivistin. Tunsin, että siinä roolissa sain kaiken tuen Vasemmistoliitolta, siitä olen syvästi kiitollinen. Fasismin nousuun on voitava vastata. Perustimme joukolla Refigees Welcome Keski-Suomi-ryhmän.

Olen nyt kaupunginvaltuutettu, maakuntavaltuutettu ja Jyväskylän kaupungin tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja. Kuulun Vasemmistonaisten hallitukseen ja Keski-Suomen Vasemmistonaisiin. Olen toista kautta valtakunnallisen Työttömien Keskusjärjestön puheenjohtaja. European Anti Powerty Networkin Suomen EAPN-finin hallitukseen minut valittiin syksyllä 2020.

Olen pyrkinyt toimimaan kaikessa tasavertaisten oikeuksien puolesta. Olin keräämässä aktiivimallia vastustavaa valtakunnallista kansalaisaloitetta. Olin tekemässä pakolaisten oikeusturvaa vaativan kansalaisaloitteen Pakolaisten puolesta ry:n väen kanssa. Ihmisoikeudet, tasavertaiset mahdollisuudet ja oikeudenmukaisuun koskevat kaikkia päätöksiä. Kuntapolitiikassa se on äärimmäisen tärkeä periaate..

Politiikan onnistuminen mitataan aina sillä, miten heikoimmassa asemasa olevat voivat, ei tornien korkeuksilla.

Ipan luottamustehtäviä

  • Työttömien Keskusjärjestön puheenjohtaja
  • EAPN-fin, hallituksen jäsen
  • Jyväskylän kaupunginvaltuutettu
  • Jyväskylän kaupunginhallituksen jäsen
  • Keski-Suomen aluevaltuutettu
  • Keski-Suomen aluevaltuuston tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja
  • Vasemmistonaisten hallituksen, Valtikan hallituksessa